JOTEP-hankkeen tulokset
Jälkihuoltonuorten palveluiden kehittämisen tavoitteena on, että nuoret saavat äänen ja roolin palveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä sekä luoda kokonaisvaltainen tuki nuorten aikuistumiseen sekä sujuva ja hyvin ohjattu siirtymä palveluissa. Lisäksi tavoitteena on jälkihuollon nuorten aikuistumisen tueksi on luoda ja mallintaa toimiva ekosysteemi sekä varmistaa, että palvelut perustuvat selkeisiin mittareihin ja että tietoa hyödynnetään palveluiden jatkuvassa kehittämisessä.
Hankkeen kehittämistoimenpiteillä pyritään vastaamaan nuorten tarpeisiin osallistamalla heitä aktiivisesti ja tarjoamalla intensiivistä arjen tukea nuorille. Ammattilaisten tietotaitoa lisätään ja alueelle rakennetaan ekosysteemi nuorten tueksi. Ammattilaiset saavat koulutusta ja tukea kehitettyjen toimintamallien ja monialaisten yhteistyökäytäntöjen osalta. Koulutuksen ja valmennuksen avulla ammattilaiset oppivat ymmärtämään nuorten moninaisia tarpeita, osallisuuden merkitystä ja miten toimia nuorten tukena entistä tehokkaammin. Lisäksi he saavat työkaluja tiedon hallintaan ja vaikuttavuuden arviointiin, mikä parantaa heidän kykyään kohdentaa tukea oikeisiin tarpeisiin.
Hankkeen myötä nuoret saavat entistä laadukkaampaa ja yksilöllisempää tukea, ja ammattilaiset pystyvät tarjoamaan palveluja, jotka vastaavat nuorten todellisiin tarpeisiin ja tukevat heidän itsenäistymistään entistä paremmin.