Hyppää sisältöön
  1. Etusivu

Kohtaamisten kattaus

Yhdellä kohtaamisella voi olla valtava merkitys. Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi Kohtaamisten kattaukseen – kokemukselliselle illalliselle, jossa kohtaamistemme luoma yhteinen valo lämmittää pimenevää iltaa.

Sijainti

Yellow Corner Studio Vallila, Lemuntie 3-5B

Päivämäärä ja aika

ke 2.12.2026 | klo 17:30–21:30

Tapahtumamuoto
Live
Teksti: Kohtaamisten kattaus 2.12.2026 Kuvana taustalla jalkalamppuja, joista tulee valoa

Kohtaamisten kattaus on lämminhenkinen ja yhteisöllinen hetki, jonka aikana tuomme esiin tekemäämme työtä ja pysähdymme näkymättömyyden, osallisuuden ja kohtaamisten äärelle yhteisen illan merkeissä.

Illan aikana pääset nauttimaan hyvästä ruoasta, merkityksellisistä tarinoista ja livemusiikista. Yhdessä luomamme valo kasvaa illan edetessä, kun tarinat näkymättömyydestä heräävät eloon gallerian ja elämyksellisten esitysten kautta. Illan huipentaa upea artisti ELLIMEI.

Tapahtuma on osallistujille maksuton ja sen järjestää Näkymättömät-ohjelma.

Kolmen vuoden ajan Näkymättömät-ohjelma on tehnyt näkyväksi esimerkiksi yksinäisyyttä tai ulkopuolisuuden tunnetta aiheuttavia kokemuksia ja ilmiöitä, jotka jäävät yhteiskunnassamme liian usein huomaamatta. Nyt on aika juhlia tätä työtä. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Aikataulu ja ohjelma

  • Kohtaamisten kattaus järjestetään Helsingissä keskiviikkona 2.12.2026, tapahtumatila Yellow Corner Studio Vallilassa.
  • Ilta alkaa kello 17.30 ja aloitamme kattauksen yhteisellä illallisella.
  • Ruokailun jälkeen, noin kello 19.15, koemme tarinoita näkymättömyydestä elämyksellisten esitysten siivittämänä.
  • Päätämme yhteisen illan kello 21.30.

Ilmoittautuminen

  • Ilmoittauduthan mukaan tapahtumaan viimeistään perjantaina 20.11.2026 ilmoittautumislomakkeella.
  • Voit myös jakaa kutsua eteenpäin henkilöille, joille illan teemat ovat tärkeitä. Jokaisen osallistujan tulee ilmoittautua mukaan. Paikkoja on rajoitetusti, ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
  • Ilmoittautumisen yhteydessä voit kertoa mahdollisista tarjoiluissa huomioitavista ruokavalioista, esteettömyyteen liittyvistä tarpeista tai mahdollisista muista asioista, jotka auttavat meitä tekemään osallistumisestasi mahdollisimman mukavaa.
  • Jos sinulla on kysyttävää tapahtumasta tai osallistumisesta, voit olla yhteydessä Näkymättömät-ohjelman koordinaatiotiimiin.

Osallistuminen

  • Olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet.
  • Voit saapua tilaan helposti joko julkisilla kulkuvälineillä tai autolla.
  • Tila ja sen sisäänkäynti ovat esteettömiä ja käytettävissä on esteetön WC.
  • Pukukoodia iltaan ei ole, saavu asussa, jossa on rento ja hyvä olla.
  • Kohtaamisen kattauksessa sinulta ei vaadita mitään. Illan aikana voit tutustua uusiin ihmisiin tai nauttia ohjelmasta omassa rauhassasi.
  • Tapahtuma on alkoholiton.

Mukava nähdä juuri sinut kanssamme Kohtaamisten kattauksessa, lämpimästi tervetuloa!

Kohtaavin terveisin
Näkymättömät-koordinaatiotiimi
Heidi, Siiri, Tuuli ja Ville

Tapahtuman järjestää Näkymättömät-ohjelma, joka tekee yhteiskunnassa näkymättömiin jääviä ilmiöitä nähdyiksi. Ilta juhlistaa Näkymättömät-ohjelman luomaa vaikutusta ja kolmevuotista matkaa. Ohjelmaa koordinoi Diakonissalaitos ja rahoittaa STEA (STM)

Lisätietoa