Julkaistu 02.1.2025
Naisten asunnottomuustyö alkoi vuonna 2000
Diakonissalaitoksella havahduttiin 1990-luvun lopulla asunnottomien naisten vaikeaan tilanteeseen; määrä oli nousussa eikä asunnottomuuden erityispiirteisiin kyetty vastaamaan riittävästi. Siitä alkoi työ, joka jatkuu yhä edelleen. Asunnottomista yksinäisiä naisia on noin neljännes.

Vuonna 1999 Diakonissalaitos suunnitteli uutta toimintayksikköä Munkkisaareen. Suunnitelmaan sisältyi asunnottomien naisten asumisyksikkö sekä matalan kynnyksen naisten olohuone, tukipiste. Keskeisenä toimijana asunnottomuustyön alkuvaiheissa oli Kirsti Rinta-Panttila.
-Aloitin hankkeessa projektijohtajana tammikuussa 2000 ja ensimmäisenä sain käteeni suunnittelija Liisa Viljarannan kartoitustutkimuksen ”Että naisille pitäisi löytyä jotain parempaa paikkaa”. Liisa oli tehnyt tutkimuksensa haastatellen naisia asuntoloissa sekä päihdehuollon toimipisteissä, katkaisuhoitoasemilla ja päihteidenkäyttäjille tarkoitetuissa yhteisöissä. Kuten tutkimuksessa suositeltiin, tuli Munkkisaaren asukkaiksi valituksi naisia, jotka olivat olleet pisimpään asunnottomina ja kaikkein heikoimmassa yhteiskunnallisessa asemassa, kertoo Kirsti.
– Suurimmasta osasta valituista tuli Munkkisaaren asukas, mutta ei toki kaikista. Osa koki siirtymisen vaativan liikaa uskallusta. Ja sitten kokonaan oma lukunsa on pitkään asunnottomana olleiden naisten opettelu itsenäisen elämään, siihen mahtuu niin itkua kuin nauruakin.
Yksityisyyttä ja omaa rauhaa
Munkkisaari avattiin huhtikuussa 2000. Naisia varten oli rakennuksen viidenteen kerrokseen tehty 18 pienyksiötä. Lisäksi asukkailla oli käytössään yhteisiä oleskelutiloja ja sauna. Kerros tarjosi Viljarannan tutkimuksessa esiin nousseiden toiveiden mukaisesti naisille yksityisyyttä ja asumisrauhaa. Asumista tukemaan perustettiin tukipiste Salli. Se sijoitettiin talon ensimmäiseen kerrokseen, paikkaan, josta sen palvelut tavoittivat myös ulkopuolelta tulevia.
-Silloinen hallintoneuvoston puheenjohtaja piispa Eero Huovinen sai jopa henkilökohtaista palautetta tästä järjestelystä. Valittajien mielestä naiset oli jätetty täysin heitteille, sillä asumisyksikössä ei ollut vakituista henkilökuntaa, Kirsti muistelee. Hän toteaa kuitenkin, että kyllä henkilökuntaa oli aina paikalla, mutta heidän toimipaikkansa oli muissa kerroksissa.
Asumis- ja tukipalveluiden rinnalle syntyi naisia voimaannuttavaa ja osallistavaa toimintaa. Diakonissalaitoksen Diacuro-hanke muun muassa johti yhteistyöhön Diakoniaopiston kanssa ja polku johti lopulta yhteiskunnallisesti vaikeassa asemassa olevien naisten valmennuskeskus Walman perustamiseen. Diacuron tavoitteena oli puolustaa kaikkein vaikeimmassa työmarkkina-asemassa olevien naisten ihmisoikeuksia ja tarjota heille yksilöllisiä mahdollisuuksia koulutus- ja työelämään. Vuonna 2002 aloitettiin tanssiryhmä Dolce. Sen lähtökohtana oli Diakonissalaitoksen taiteellisen koordinaattorin Hanna Brotheruksen tanssilyhytelokuva ”Rakkauden toipilaat”. Elokuva valmistui yhteistyössä Perheen yhdistämisyksikkö Pyy:n asiakkaiden, tukipiste Sallin ja kahden ammattitaiteilijan kanssa.
-Munkkisaaren toiminnassa keskeistä oli myös Munkkisaaren toimintakeskuksessa ollut Herne & Nauris-niminen taide- ja yhdyskuntaravintola. Naiset olivat sen kulttuuritarjonnan koeyleisöä. Ravintolassa järjestettiin useana vuonna myös isoja Naisten päivän ja Asunnottomien päivän tapahtumia, muistelee Kirsti. Hän painottaa, että naiset olivat muutenkin ahkeria matalan kynnyksen kulttuuritarjonnan käyttäjiä ja myös tekijöitä itse.
Munkkisaareen alun perin perustettu naisten asumisyksikkö on sijainnut 2000-luvun lopulta Diakonissalaitoksen Alppikadun korttelissa. Pitkäaikaisia asukkaita on 28 sekä yksi mies. Tukiyksikkö Salli sijoitettiin 2000-luvun puolivälissä Kirstinkadulle, josta se siirrettiin Puotinharjuun erityispäiväkeskus Stoorin yhteyteen. Salli& Stoori lakkautettiin vuonna 2015.
Kirjoittaja Jaana af Hällström työskentelee Diakonissalaitoksella viestinnän asiantuntijana ja on erikoistunut laitoksen historiaan.