Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. Hankkeet ja kehittäminen

Luotsi – Rinnalla kulkijuus -hanke

Tarjoamme nuorelle rinnalla kulkevaa yksilöllistä tukea. Tilanne ei ole koskaan liian solmussa, meihin voi aina ottaa yhteyttä. Nuori voi saada tukea esimerkiksi hyvinvointiin, tulevaisuuden suunnitteluun, arjen tavoitteisiin, elämän eri vaiheisiin, palveluihin pääsemiseen ja erinäisiin ongelmatilanteisiin.

Kuva ylhäältä päin kahdesta ihmisestä, jotka kävelevät suojatiellä kaupungin kadulla.

Rahoittaja
ESR+


Yhteistyökumppanit
Hankkeen päätoteuttaja on Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut ja osatoteuttaja Vamos Jyväskylä


Kesto
1.3.2026-28.2.2029


Luotsi – Rinnalla kulkijuus -hanke

Tapaamisia voidaan sopia joustavasti nuorelle sopivaan paikkaan ja aikaan, myös iltaisin ja viikonloppuisin. Lisäksi on mahdollista osallistua ryhmätapaamisiin, joiden teemat muodostetaan osallistujien tarpeita ja toiveita kuunnellen.

Hankkeen kohderyhmänä ovat 16–29-vuotiaat Jyväskylässä asuvat nuoret. Nuoret voivat olla työttömiä, työmarkkinoiden ulkopuolella olevia, osatyökykyisiä, oppivelvollisuuden piirissä olevia ja ammatillisista opinnoista keskeytyksellä olevat nuoria. Kohderyhmään kuuluvat myös maahan tulleet nuoret. 

Hankkeen tulokset

Hankkeessa toteutetaan myös heikossa asemassa olevien nuorten palveluaukkojen näkyväksi tekemistä tunnistamalla palveluaukkoja, joissa heikommassa asemassa olevilla nuorilla on vaara tippua palveluiden ulkopuolelle, ideoimalla ratkaisuehdotuksia ja luonnostelemalla toimintamalleja.

Lisäksi toteutetaan kartoitus 16–29‑vuotiaille jyväskyläläisille suunnatusta vapaaehtoistoiminnasta ja tukihenkilötoiminnasta. Kartoituksessa selvitetään muun muassa, millaisia vapaaehtoistoiminnan muotoja alueella ja millaisia palveluja puuttuu ja mitä olisi hyvä olla tulevaisuudessa.

Ota meihin yhteyttä

Yhteyttä voit ottaa itsellesi sopivalla tavalla: yhteydenottolomakkeella, soittamalla, viestillä tai sähköpostilla.