Yhteenkuuluvuus kaupunkitilassa: todellisuutta vai utopiaa?

Kävely keväisessä kaupungissa tuo esiin sen, mikä kaupungissa on minusta hienointa: ihmiset. Keväisin ihmiset ikään kuin heräävät talviunilta eloon ja elämä palaa kaduille.

Joskus muiden ihmisten käytös yhteisessä tilassa, esimerkiksi puistossa tai ostoskeskuksessa, ärsyttää. Syntyy kokemus siitä, että tilaa käytetään väärin. Usein ärsyynnymme esimerkiksi nuorten, lasten, feissareiden, päihtyneiden ihmisten tai vaikkapa skeittaajien käytöksestä. Tällöin määrittelemme mielessämme, kuka tilassa saa olla ja mitä tilassa voi tehdä.

Kaupunkitilassa on oleellisesti kyse juuri tästä: kaikkien läsnäolo ei tunnu miellyttävältä, mutta on silti osa tavallista kaupunkielämää (Puumala & Maïche 2021).

Yhteiselo, puhumattakaan yhteenkuuluvuudesta, ei ole aina yksinkertaista. Yhteenkuuluvuus ei ole vain tunne, vaan myös prosessi, jota neuvotellaan arkisin teoin.

Ärsyyntymisen hetkellä on hyvä pysähtyä tunteen ääreen ja muistuttaa itselleen: meillä kaikilla on oikeus kaupunkiin.

Julkinen ja puolijulkinen tila

Kaupunkitila jaetaan julkiseen, puolijulkiseen ja yksityiseen tilaan. Julkinen tila on periaatteen tasolla kaikille avointa kaupunkitilaa, kuten puistoja, katuja ja toreja. Puolijulkinen tila viittaa tiloihin, jolla on monia käyttötarkoituksia. Esimerkiksi ostoskeskuksissa on usein monia erilaisia tiloja: yksityistä tilaa, eli kauppoja ja joskus myös julkisia tiloja, kuten julkisen liikenteen asemia.

Puolijulkinen ostoskeskustila mahdollistaa hengailun samaan tapaan kuin julkinen tila, vaikkakin ostoskeskuksissa vallankäyttäjinä toimivat paitsi omistajayritykset myös yksityiset vartiointifirmat. Julkisessa tilassa virallista valtaa pitää ainoastaan poliisi.

Julkisella ja puolijulkisella tilalla on eroavaisuuksistaan huolimatta paljon yhteistä, etenkin ihmisten kohtaamisten kannalta. Kun talvi taas vääjäämättä koittaa, julkisessa tilassa tapahtuvat mukavat ja epämukavat kohtaamiset vähenevät ja osittain siirtyvät esimerkiksi ostoskeskuksiin.

Kaupunkitilassa ristiriitaiset intressit törmäävät

Kaupunki on sosiaalisen elämän kirjon kannalta keskeinen paikka ja siksi kiinnostava paikka myös tutkimukselle. Kaupungeissa tapahtuu kohtaamisia ja ristiriitaiset intressit törmäilevät herkästi. Kaupungissa joutuu kohtaamaan maailman oman kuplansa ulkopuolelta ja siksi näitä kohtaamisia on mielenkiintoista tutkia.

Samalla on naiivia ajatella, että kaupunkitila automaattisesti mahdollistaisi aitoja kohtaamisia ennalta tuntemattomien välillä.

Sosiologi Henri Lefevbre loi keskustelun oikeudesta kaupunkiin teoksessaan Le droit à la ville (1968) ja keskustelu aiheesta on yhä relevanttia: Hänen ydinargumenttinsa käsittelee kaupunkia asukkaidensa muovaamana paikkana. Meidän kaikkien toiminta määrittää, millainen kaupunki on.

Mielestäni havainnollistavaa on miettiä kaupunkia ilman ihmisiä. Hetkellisesti, esimerkiksi varhain aamulla, tyhjä kaupunki voi tuntua ihanalta, mutta ennen pitkää kaupunki ilman asukkaita ja kävijöitä tuntuisi kolkolta ja sieluttomalta. Pelkkä tilojen hyvä suunnittelu ei riitä, tarvitaan ihmisiä niitä elävöittämään ja haastamaan.

Miten yhteinen tila saadaan tukemaan yhteenkuuluvuutta?

Yhteinen ja jaettu kaupunkitila kuuluu meille kaikille. Kysymys kuitenkin kuuluu, miten kaupunkitilaa voitaisiin käyttää niin, että kohtaamiset muodostaisivat myönteisen kokemuksen ja sopivan tavan kuulua yhteen?

Kaupunkitilassa luonnostaan tapahtuvat positiiviset kohtaamiset ovat usein lyhyitä; “kiitos” ja hymy, kun edellä kulkeva pitää ovea auki seuraavalle. Pieni ele, joka tuo hyvän mielen. Olisiko tällaisten pienten eleiden kasvattamisessa hieman suuremmiksi vuorovaikutustilanteiksi hyödyllistä jaetuissa kaupunkitiloissa? Voisiko yhteinen ja saavutettava tekeminen tarjota luonnollisen tavan luoda siltoja ihmisten välille? Näitä kysymyksiä Diakonissalaitoksen Radikaalisti sovussa –tutkimuksessa selvitetään.

Lähteet:

• Puumala, E., & Maïche, K. (2021). ‘Whether you like it or not, this is the future!’: everyday negotiations of the community’s boundary in urban space. Citizenship Studies, 25(6), 808-824.
• Lefebvre, H. (1968). Le droit à la ville. Anthropos.