Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. Ajankohtaista

Diakonissalaitos on tänäkin vuonna Helsinki Priden virallinen kumppani

Olemme aktiivisesti mukana Helsinki Pridessa jo seitsemättä vuotta peräkkäin ja Pride-tapahtumat näkyvät myös toimipisteissämme kautta maan. 

Lähikuva sateenkaaren värisestä banderollista, jossa Diakonissalaitoksen logo.

Helsinki Pride on Suomen suurin ihmisoikeustapahtuma, jonka teemana on tänä vuonna Ylpeyttä ilman rajoja. 

Ihmisarvo ja ihmisten arvostava sekä yhdenvertainen kohtaaminen ovat Diakonissalaitoksen toiminnan ytimessä.  

”Monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen liittyvä työ ei tarkoita projektiluontoisia tempauksia, vaan hyvää, toimivaa arkea: kuulluksi tulemista, hyväksyntää ja jokaisen tavoittavaa viestintää”, Diakonissalaitoksen konsernin henkilöstöjohtaja Mari Rautiainen sanoo. 

Diakonissalaitoksen omistama Rinnekodit on Suomen neljänneksi suurin sosiaalipalveluja tarjoava yritys.  

“Kohtaamme haastavia vuorovaikutustilanteita työssämme usein, niin asiakkaiden, omaisten, kuin työyhteisön sisäisissä suhteissa. Käynnistämme syksyllä arvostavan kohtaamisen valmennuksen koko työyhteisössä, sillä kaikki ansaitsevat turvallisen ja arvostavan yhteisön, johon on tervetullut sellaisena kuin on.” 

Pride-tapahtumat Diakonissalaitoksella

Juhlistamme Pride-kuukauden starttia perinteisellä lipunnostolla Alppikadun korttelissamme Helsingin Kalliossa tiistaina 3.6. kello 14–15 minkä jälkeen sateenkaarilippu liehuu korttelin yllä koko kesäkuun ajan. Kutsumme mukaan tilaisuuteen niin työntekijät, asiakkaat kuin naapuritkin ja kannustamme myös yksiköitämme kautta maan järjestämään omaa sateenkaarevaa ohjelmaa.  

Pride-kuukausi huipentuu lauantaina 28.6. Helsinki Pride -kulkueeseen. Diakonissalaitoksen kävelyblokissa yhdenvertaisuuden, monimuotoisuuden, ihmisoikeuksien ja rakkauden puolesta marssii huikea 50 hengen joukko. 

Yksikkömme kautta maan ovat mukana myös valtakunnallisissa Pride-tapahtumissa:

  • Manse Pride 14.6. 
  • Oulu Pride 9.8. 
  • Turku Pride 30.8. 
  • Jyväskylä Pride 6.9.