Mikä tekee hankkeesta onnistuneen?

Neljä vuotta sitten olimme kädet savessa toteuttamassa Diakonissalaitoksen ensimmäistä hanketta Pietarsaaren seudulla. Samalla aloimme kuitenkin jo suunnata katseitamme kohti tulevaa. Kartoitimme tarpeita ja kehitimme uusia ideoita. Teimme budjetin ja kirjoitimme hankehakemuksen.

Meillä oli kunnianhimoiset tavoitteet ja valtava into jatkaa työtämme. Myönteisen ESR+-rahoituspäätöksen saaminen Romaniportin työllisyyslab -hankkeelle oli todellinen juhlapäivä!

Sitten maailma ympärillämme muuttui: sota runteli Eurooppaa ja talouskriisi Suomea. Kotoutumislainsäädäntö muuttui ja maahanmuutto- ja oleskeluoikeussäännökset kiristyivät. Työllisyystilanne muuttui katastrofaaliseksi ja haavoittuvassa asemassa olevien tukia leikattiin.

Se, mikä toisenlaisissa olosuhteissa näytti kunnianhimoiselta mutta toteutettavissa olevalta hankkeelta, muuttui melko lyhyessä ajassa lähes tyhmänrohkeaksi yritykseksi.

Siitä huolimatta uskoimme tavoitteeseemme edistää Pietarsaaren maahanmuuttajaromanien työllisyystilannetta sekä auttaa paikallisia yrityksiä kehittämään inklusiivisempia rekrytointikäytäntöjä ja työyhteisökulttuuria.

Oli kevät 2024. Nyt on kesäkuu 2026 ja hankkeen viimeinen toimintakuukausi. On aika tehdä yhteenveto kaikesta tapahtuneesta.

Matkaamme ovat varjostaneet haasteet, joita emme olisi voineet ennakoida tai hallita, ja siksi toivottomuuden, pettymyksen ja epäonnistumisen tunteet ovat ajoittain olleet voimakkaita.

Romaniportin työllisyyslab on työllisyysprojekti, ja siksi sen tuloksia arvioidaan pääasiassa konkreettisten työllistymislukujen perusteella. Ja jos tarkastellaan pelkästään niitä, emme ole aivan saavuttaneet hankesuunnitelmaan kirjattuja tavoitteita – mikä voidaan tietysti tulkita epäonnistumiseksi.

Mutta työllisyys ei ole pelkästään lukuja.

Työllisyys liittyy yhteiskunnallisiin rakenteisiin, lainsäädäntöön, koulutukseen, fyysiseen ja henkiseen terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja talouteen. Työllisyys liittyy itsetuntoon ja uskoon omiin kykyihin. Työllisyys liittyy etniseen taustaan, arvoihin, normeihin, kieleen ja kulttuuriin. Työllisyys liittyy yhteistyöhön sekä kykyyn nähdä ja kuunnella. Työllisyys liittyy turvallisuuden, toivon ja luottamuksen tunteeseen.

Kun katsomme taaksepäin hankkeen parissa kuluneisiin kahteen vuoteen, päällimmäisenä ovat kaikesta huolimatta kiitollisuuden, merkityksellisyyden ja onnistumisen tunteet.

Se, että 37 % projektin osallistujista on sen aikana saanut jonkinlaisen lyhyen tai pidempiaikaisen työpaikan, on suorastaan upeaa, sillä maahanmuuttajataustaiset romanit ovat yksi yhteiskuntamme haavoittuvimmassa asemassa olevista ryhmistä.

Se, että kaikki kursseille osallistuneet – myös ne, jotka eivät osaa lukea tai kirjoittaa – suorittivat hyväksytysti hygieniapassin ja työturvallisuuskoulutuksen, on merkittävä saavutus.

Se, että 14 % hankkeen osallistujista sai työskennellä intensiivisesti mentaalivalmentajan kanssa ja paransi siten motivaatiotaan ja uskoaan omiin kykyihinsä, on yksi kauneimmista asioista, joita olen nähnyt.

Mutta mikä tärkeintä: hankkeen aikana olemme olleet läsnä ja tukeneet ihmisiä, jotka ovat menettäneet perheenjäsenensä. Olemme viettäneet lukemattomia tunteja eri ihmisten seurana sairaalassa. Olemme olleet mukana, kun lapset ovat tutustuneet päiväkotiin, ja toimineet tulkkeina ja tukena koulun vanhempainilloissa. Olemme toimineet siltana Kelaan, työllisyyspalveluihin, maahanmuuttovirastoon, Bulgarian suurlähetystöön, kotouttamispalveluihin ja verotoimistoon. Olemme pitäneet kädestä abortin aikana ja hoitaneet lapsia, kun vanhempi on ollut työhaastattelussa.

Valtaosa näistä asioista ei näytä liittyvän työllisyyteen lainkaan – ja silti ne ovat sen ytimessä.

Hankkeen viime vuonna julkaisema Sanoista tekoihin -tutkimus osoittaa, että maahanmuuttajaromanien kaikkia elämänalueita leimaa syvä epävarmuus. Työllistymiseen liittyvän epävarmuuden lievittäminen edellyttää kokonaisvaltaista ja kulttuurisensitiivistä työotetta, joka kattaa kaikki elämän osa-alueet. Vasta silloin työllisyys voi parantua.

”Rohkeasti ihmisarvon puolesta” on ollut kantava ajatus meille Romaniportin työllisyyslab-hankkeessa työskennelleille. Toisinaan se tarkoittaa sitä, että joudumme siirtämään huomiomme hankesuunnitelman numeerisista tavoitteista ihmisten elämässä esiin nouseviin todellisiin tarpeisiin. Ehkä lopulta juuri kyky kohdata toinen ihminen ja olla läsnä ratkaisee sen, onko hanke onnistunut.