Julkaistu 25.2.2026
Miksi tutkimusta arkisista kohtaamisista tarvitaan yhteiskuntarauhan vahvistamiseksi?
”Yhteiskuntarauha tuntuu usein abstraktilta käsitteeltä, kunnes sen huomaa arjessa. Hissimatkassa tuntemattoman kanssa, jaetussa hymähdyksessä tai hetkessä, jossa kohtaaminen jääkin kylmäksi. Voiko yhteiskuntarauhaa ymmärtää paremmin tutkimalla juuri näitä ohikiitäviä kohtaamisia?” kysyy Diakonissalaitoksen tutkija Anna Sofia Suoranta.
Minulla on toisinaan tapana rikkoa hiljaisten hissimatkojen kirjoittamaton sopimus ja kokeilla, innostuisiko joku kanssamatkustajista keskustelemaan. Lähes aina keskustelu viriää helposti, kenties kepeiden aihevalintojen vuoksi. Kevyistä keskustelunaiheista huolimatta tilanne jättää positiivisen jäljen, kenties vahvistuneen luottamuksen tunteen ja kokemuksen jostakin jaetusta. Keskustelun aikana ihminen on kohdannut ihmisen tietämättä hänestä mitään, yhdistävänä tekijänä sekunneissa laskettava hissimatka.
Juuri tällaisia arkisia kohtaamisia ja niiden mahdollisesti synnyttämiä kokemuksia yhteenkuuluvuudesta (tai sen rapautumisesta) Diakonissalaitoksen Radikaalisti sovussa –ohjelma tutkii. Yhteiskuntarauhaa ei rakenneta ainoastaan poliittisin päätöksin, vaan se vahvistuu ja murenee arkisissa kohtaamisissa.
Yhteiskuntarauhalla tarkoitetaan rauhanomaisen yhteiselon tilaa, jonka yhteiskunnan selkärangan muodostavat sen hyvinvoivat asukkaat ja oikeudenmukaisesti toimiva valtio. Erimielisyydet pystytään ratkaisemaan ilman väkivaltaa ja ihmisten välillä vallitsee luottamus.
Yhteiskuntarauhaa ei rakenneta ainoastaan poliittisin päätöksin, vaan se vahvistuu ja murenee arkisissa kohtaamisissa.
Yhteiskuntarauha ei ole itsestäänselvyys, vaan se tarvitsee aktiivista toimintaa. Vaikeina aikoina yhteenkuuluvuutta on rakennettu yhteisten kertomusten avulla. Esimerkiksi ajatus siitä, että vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruus päätti 1990‑luvun laman, on syntynyt pitkälti jälkikäteen. Urheilusaavutus kytkettiin arjen kokemuksiin ja laajempaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen tavalla, joka loi toivoa ja tunnetta yhteisestä suunnasta.
Tällä hetkellä kokemus jaetusta yhteisestä tuntuu joutuneen taka-alalle maailmassa, jota leimaavat lukuiset samanaikaiset kriisit.
Kun erimielisyys muuttuu tunteeksi: affektiivinen polarisaatio
Yhteiskuntarauha on monen tekijän summa. Sitä rapauttaa muun muassa affektiiviseksi polarisaatioksi kutsuttu ilmiö. Se tarkoittaa tunnetason erkaantumista eri tavoin yhteiskunnallisista kysymyksistä ajattelevien välillä. Se on erityisen vaarallista yhteiskuntarauhan kannalta, sillä viha rapauttaa luottamusta, vähentää turvallisuuden tunnetta ja lisää väkivallan uhkaa (ks. Suojanen, Lehtonen & Saarinen 2024).
On tärkeä muistaa, että erimielisyys ja haitallinen polarisaatio ovat eri asioita. Erimielisyys ja konfliktit ovat keskeisiä edistykselle ja moniääniselle demokratialle. Haitallista kehityskulku on, kun jakolinja syvenee ja yhteistyö muuttuu vaikeaksi. Affektiivinen polarisaatio ja yhä syvemmät jakolinjat näkyvät erityisesti sosiaalisessa mediassa, mutta miten se ilmenee arkisissa kohtaamisissa kaupunkitilassa? Entä jos alussa kertomani esimerkin kohtaaminen olisi jatkunut hissimatkan jälkeen ja keskustelijat olisivat huomanneet olevansa itselleen tärkeästä asiasta erimielisiä?
Affektiivinen polarisaatio ja yhteiskuntarauha ovat teoriatason käsitteitä, niitä eletään ja toteutetaan arkipäiväisessä elämässä. Siksi tutkimuksemme kohdistuu sinne, missä ihmiset potentiaalisesti kohtaavat toisiaan: ostoskeskuksiin, kaduille ja aukioille.
Julkinen tila on kaikille avoin paikka kokoontua ja oleskella (Kauppinen ym., 2025; Weiner, 2019). Puolijulkiset tilat muistuttavat julkisia, mutta niihin liittyy kulutuskeskeinen toimintalogiikka ja erilainen hallinta, kuin julkiseen tilaan (Kauppinen ym., 2025; Voyce, 2006). Nämä tilat ovat yhteisnimitykseltään kaupunkitilaa. Sen merkitys kohtaamisten tutkimiselle on suuri, sillä juuri kaupunkitilassa altistuu tilanteille, joilta pystyy yksityisissä tiloissa välttymään – hyvässä ja pahassa. Siksi yksityiset tilat eivät myöskään ole kohtaamisten kannalta niin kiinnostavia kuin julkiset ja puolijulkiset tilat.
Positiivinen kohtaaminen kaupunkitilassa voi tarkoittaa keskustelua, katsekontaktia tai hymyä. Myöskään negatiivisilta kohtaamisilta ei julkisissa tai puolijulkisissa tiloissa voi välttyä. Niiden todennäköisyyttä nostavat ihmisen ominaisuudet, joihin ei voi itse vaikuttaa: sukupuoli, ihonväri, ikä, sosioekonominen luokka ja etenkin näiden ominaisuuksien lukemattomat risteämät. Esimerkiksi minä, nuorehkona naisena, altistun sukupuoleeni liittyvään häirintään, mutten läheskään niin paljon kuin nuorempana. Silti minä olen moneen muuhun verrattuna etuoikeutettu.
Yhteenkuuluvuus vastavoimana polarisaatiolle
Miksi siis on tärkeää tehdä tutkimusta ja toimia tällaisten teemojen parissa? Koska yhteenkuuluvuus toimii yhtenä vastavoimana polarisaatiolle. Tutkimus aiheesta antaa kielen, tekee vaikeasti hahmotettavan ja usein näkymättömän ilmiön näkyväksi ja tuottaa tutkitun pohjan toiminnalle. Arjessa, johon tutkimus kohdistuu, eletään poliittisten päätösten vaikutuksia käytännössä. Jos ihminen menettää asuntonsa, hänestä tulee uudella tapaa julkinen, altis muiden hallinnalle, mielipiteille ja katseille. Tutkimus antaa arkisille ilmiöille laajemman kontekstin ja sitoo ne yhteiskunnallisiin kehityskulkuihin.
Yhteenkuuluvuutta ei voi pakottaa, mutta sitä voi herätellä. Yhteenkuuluvuus voi syntyä myös ristiriitojen ja erimielisyyksien ääressä, jos tilanteissa löydetään ymmärrys toisen mielipiteitä kohtaan. Yhteenkuuluvuus ei siis ole sama asia kuin yksimielisyys. Yhteenkuuluvuutta on vaikea rakentaa erimielisten välille, jos ihmisarvoa ja hyviä tapoja ei kunnioiteta. Yhteenkuuluvuus voi rakentua pienistä jaetuista asioista ja hetkistä, jopa ilman sanoja. Minä olen ylpeä tamperelainen ja se yhdistää minua kaikkiin muihin ylpeisiin tamperelaisiin. Yhteenkuuluvuus voi syntyä rakkaudesta (penkki)urheiluun, tavasta istua samalla puistonpenkillä tai saunoa samassa julkisessa saunassa.
Termiselitys: Affektiivinen polarisaatio
Pääosin haitallinen kehityskulku, jossa eritavoin yhteiskunnallisista kysymyksistä ajattelevat erkaantuvat toisistaan tunnetasolla. Seurauksena negatiivisten tunteiden lisääntyminen ”vastapuolta” kohtaan.
Yhteenkuuluvuutta rakentavat kohtaamiset kaupunkitilassa -tutkimus
Näiden pohdintojen pohjalta Diakonissalaitoksen Radikaalisti sovussa -ohjelma kerää tietoa julkisessa ja puolijulkisissa tiloissa toimivilta ja liikkuvilta liittyen kohtaamisiin ja yhteenkuuluvuuteen. Tutkimusaineiston kartuttaminen ja yhteisötoiminta yhdistyvät Ääniä Pasilasta -tapahtumien sarjassa helmikuussa ja maaliskuussa 2026 yhteistyössä taiteilija Meeri Koutaniemen ja Helsingin Pasilassa sijaitsevan Mall of Tripla -kauppakesuksen kanssa. Tavoitteena yhteiskuntarauhan vahvistaminen ajassa, jossa yhteenkuuluvuuden kokemuksille on tarvetta.
Lähdeluettelo:
Kauppinen, E., Tani, S., & Laine, S. (2025). The Social Compass Guiding the Movement of Young People in and Between Urban Spaces. International Journal of the Sociology of Leisure, 8(1), 37–61.
Suojanen, I., Lehtonen, J., Saarinen, A. (2024). Affektiivinen polarisaatio ja sen yhteiskunnalliset vaikutukset. Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja, 263.
Voyce, M. (2006). Shopping malls in Australia: The end of public space and the rise of ‘consumerist citizenship’? Journal of Sociology, 42(3), 269–286.
Weiner, B. (2019). The concept of public space. Teoksessa The Routledge Handbook of Philosophy of the City. London: Routledge.
