Julkaistu 29.6.2026
Siiri Pohjoinen: Kaikki tärkeät tarinat eivät kuulu ääneen
Näkymättömät-ohjelma on täynnä kipeitä tarinoita, varjoon jääneitä asioita ja tapahtumia, joita on haastava purkaa, kirjoittaa Näkymättömät-ohjelman viestinnän asiantuntija Siiri Pohjoinen.

Sille, että aiheet ovat jääneet näkymättömiin, on syynsä: usein niihin liittyy häpeää, kriisejä, musertavaa yksinäisyyttä tai tilanteita, kun apua ei ole saanut silloin, kun sitä olisi eniten tarvinnut. Yksin tai näkymättömiin jääminen ongelmien kanssa ei ole kestävää yksilön tai yhteiskunnankaan kannalta.
Vaikka voisi ajatella olevan kliseistä sanoa, että yksi kohtaaminen voi muuttaa elämää, näin se Näkymättömät-ohjelman osallistujien puheissa usein ilmenee.
Kertomuksissa korostuu se, että vaiettuja asioita on vihdoin päässyt purkamaan. On löytänyt uuden ystävän, on tullut nähdyksi ehkä ensimmäistä kertaa elämässään. Joskus hiljaisuuskin kertoo kaiken: kun sanat juuttuvat kurkkuun, ääni murenee ja osallistuja toteaa hiljaa, ettei hän tiedä missä olisi ilman saamaansa kohtaamista.
Osa on saanut kauan tarvitsemaansa apua, kun on ollut joku joka ”auttaa byrokratiaviidakossa eteenpäin”. Toinen mainitsee, että terveys on lisääntynyt, on alkanut liikkua, syödä paremmin ja tavata ihmisiä. On löytynyt toivoa siitä, että jaksaa elämää vielä pitkään. Joskus toivon lisääminen on vaatinut apua muilta ihmisiltä.
On ollut pysäyttävää kuulla ihmisten tarinoita ja nähdä työntekijöidemme liikutusta siitä, miten merkitykselliseksi työ on koettu.
Yksi asia on päästä todistamaan näitä hetkiä. Yhtä tärkeää on välittää tarinat eteenpäin kunnioittavasti ja arvostavasti. Siksi olemme muun muassa järjestäneet tapahtumia, jotta tieto ja ymmärrys vaikeista asioista viestimisestä lisääntyisi. Syksyllä pureudumme aiheeseen vielä lisää.
Elämän kipeimmät ja varjoihin jääneet kohdat ovat nimittäin usein myös vaikeimpia purkaa.
On purettava kasaantuneet ongelmat ja rakennettava luottamus. Omien kasvojen tai edes sanojen antaminen aiheille, jotka ovat stigmatisoituja tai tabuja aiheita, on kenelle tahansa haastavaa. Kunnioittavalla puheella ja käsittelyllä olemme askelen lähempänä muutosta. Ja se muutos, jossa ihmiset voivat paremmin, on kaikkien edun mukaista.
Näkymättömät-ohjelma on kaartanut loppusuoralle, mutta vauhti kiihtyy ja paljon on vielä edessä. Julkaisemme keräämäämme tietoa ja tarinoita pienen kesätauon jälkeen, jotta asiat eivät jäisi enää näkymättömiin. Kaikki tärkeät tarinat eivät aina kuulu ääneen, mutta jokainen ansaitsee tulla kohdatuksi.
Kutsumme myös yhteistyöhön lisäämään tietoa ja verkostoitumaan kanssamme. Kerätty tieto on hyödyksi ammattilaisille, sisällöntuottajille, tutkijoille ja päätöksentekijöille. Yhteistyöajatuksista voi olla suoraan yhteydessä tiimiimme.
Kirjoittaja Siiri Pohjoinen on Näkymättömät-ohjelman viestinnän asiantuntija.