Hyppää sisältöön
  1. Etusivu

Hankkeissa tehdään rohkeaa ihmisarvotyötä

Hankkeissa kehitämme ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin ja puolustamme ihmisarvoisen elämän edellytyksiä.

Nainen nojaa käsillään punaisen sohvan selkänojaan ja katsoo suoraan kameraan.

Diakonissalaitoksen hanketoiminta

Osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllisen toiminnan työstä tehdään hankkeissa. Vuonna 2026 toimintaa on sekä eri puolella Suomea että ulkomailla. Hankkeita on käynnissä kerrallaan noin 100.

Kohtaamme työssämme omaa polkuaan etsiviä nuoria, asunnottomia, päihderiippuvaisia, traumatisoituneita, paperittomia ja muuten yhteiskunnan ulkokehälle joutuneita ihmisiä. Tavoitteenamme on, että yhteiskunnan turvaverkot ovat inklusiivisia ja ihminen saa aina tarvitsemaansa tukea. Luottamus, osallisuus ja toimijuus vahvistuvat yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasoilla, empatiakyky ja toivo vahvistuvat sekä vastakkainasettelu vähenee.

Hankkeita rahoittavat sekä Diakonissalaitos muusta toiminnastaan ja omaisuudestaan saatavilla tuotoilla että ulkoiset hankerahoittajat. Suurimmat toiminnan ulkoiset rahoittajat ovat Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA), Euroopan sosiaalirahasto ESR sekä Helsingin kaupunki.

Hankkeiden rahoitus vuonna 2024

15 M€

Hankerahoitus yhteensä

9,5 M€

Hankeavustukset yhteensä

5,5 M€

Säätiön oma rahoitus hanketoimintaan

Kuva ylhäältä päin kahdesta ihmisestä, jotka kävelevät suojatiellä kaupungin kadulla.

Hanketyömme tuloksia

Hankkeissamme kehitämme uusia toimintamalleja ja etsimme ratkaisuja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten arkea koskeviin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Samalla tuotamme tietoa, joka auttaa rakentamaan parempia palveluja ja vahvistamaan ihmisarvoa.

Päättyneet hankkeet