Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. Lahjoita

Kuukausilahjoitus

Ryhdy kuukausilahjoittajaksi ja ole rohkeasti ihmisarvon puolustaja. Lahjoittajana tukesi tavoittaa heidät, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskuntamme ulkopuolelle.

Äiti huivissa ja lapsi koskettavat otsia toisiinsa ulkona, iloinen kohtaaminen.

Kuukausilahjoittajana olet ihmisarvon puolustaja ja rinnalla kulkija heikoimmassa asemassa oleville

Säännöllinen kuukausilahjoitus on tehokkain tapa auttaa ja se takaa sen, että kohtaamamme kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset saavat tarvitsemansa tuen joka päivä.

Olemme työskennelleet heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kanssa jo lähes 160 vuoden ajan, ja säännöllinen lahjoitusperinne on ollut voimissaan Diakonissalaitoksen perustamisesta lähtien.

Teemme töitä sen eteen, että meillä jokaisella on ihmisarvoinen elämä. Tee rohkea valinta tänään ja olet yksi meistä, ihmisarvon puolustajista.

Tukesi jättää lähtemättömän jäljen

Jo pienelläkin kuukausilahjoituksella voit muuttaa toisen ihmisen elämän. Lahjoituksellasi autat esimerkiksi: syrjään jäänyttä nuorta Vamos-toiminnassamme löytämään töitä, paperitonta lasta saamaan virallisen oleskeluluvan Suomessa tai sodan keskellä eläviä ukrainalaisia saamaan humanitaarista apua kumppaniverkostomme avulla.

Kiitos, kun välität ja olet rohkeasti ihmisarvon puolustaja.

Täytä verkkolomakkeelle haluttu lahjoitussummasi, yhteystietosi ja valitse maksutavaksi luottokortti tai MobilePay. Säännöllinen lahjoittaminen alkaa siitä päivästä, kun lomakkeen lähetät. Lahjoitus veloittuu kuukausittain automaattisesti maksutapasi mukaan.

Tee säännöllisestä lahjoittamisesta entistäkin helpompaa MobilePayn avulla. Lahjoittajana voit valita itse lahjoitussumman sekä veloituspäivän. Tarvitset vain MobilePay-sovelluksen.

  • Klikkaa alla olevaa linkkiä ja sinut ohjataan suoraan MobilePayn maksuruudulle.
  • Valitse lahjoitussumma, esimerkiksi 20 euroa ja haluamasi veloituspäivä.
  • Valmista! Olet nyt rekisteröitynyt säännölliseksi lahjoittajaksi. Sydämellinen kiitos siitä!
  • Voit muokata summaa, veloituspäivää tai peruuttaa lahjoittamisen suoraan MobilePayssa.

Voit hallinnoida säännöllistä lahjoittamistasi suoraan omassa verkkopankissasi. Tee vain uusi säännöllinen maksu, jonka kohdistat Diakonissalaitokselle. Voit muokata summaa, veloituspäivää tai peruuttaa lahjoittamisen suoraan verkkopankissasi.

Lahjoita tilisiirtona:

  • Tili: FI85 2065 1800 1084 62
  • Saaja: Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr
  • Viiteviesti: Kuukausilahjoitus

Mikäli haluat myöhemmin peruuttaa säännöllisen lahjoittamisen, lopeta kuukausittainen veloituksesi helposti suoraan omassa verkkopankissasi tai MobilePay-sovelluksessa. Meille ei tarvitse asiasta erikseen ilmoittaa.

Jos sinulla on kysyttävää kuukausilahjoittamisesta, olethan yhteydessä lahjoittajapalveluumme.

Nuori hymyilevä nainen istuu pylvään vieressä ulkona, pukeutuneena ruudulliseen paitaan, sinisiin farkkuihin ja valkoisiin tennareihin.

Missään mua ei oo otettu yhtä lämpimästi ja ennakkoluulottomasti vastaan kuin Vamoksessa. Aina on ollut sellainen olo, et kaikki välittää. Vamoksen ilmapiiri on vain jotain niin ainutlaatuista. Tuntuu etuoikeutetulta, et oon päässyt olemaan osa yhteisöä, minkä kaikki henkilökunnasta toimintaan osallistuviin luovat yhdessä.

Nuori Vamoksesta

Rahankeräyslupa on poliisihallituksen myöntämä. Lupanumero RA/2021/556.
Lupa myönnetty: Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr, y-tunnus 0116480-8