Lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ja säätiöiden rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n muuttamiseksi

Diakonissalaitos kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ja säätiöiden rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 § muuttamisesta.

Diakonissalaitos pitää perusteltuna, että avustusten myöntämisen harkintaa ohjaavia kriteerejä täsmennetään asetustasolla. Julkisen rahoituksen vähentyessä on entistä tärkeämpää, että avustusten kohdentamisen perusteet ovat avoimia, ennakoitavia, yhdenvertaisia ja oikeudellisesti kestäviä.

Pidämme tärkeänä, että luonnoksessa korostetaan konkreettisen, kohtaavan asiakastyön merkitystä myöntämisharkinnassa sekä avustusten kohdentamista toimintaan, joka vähentää eriarvoisuutta, lisää osallisuutta ja vahvistaa ihmisten voimavaroja. Kohtaava työ on sosiaali- ja terveysjärjestöjen keskeinen toimintatapa ja yksi niiden tärkeimmistä vahvuuksista. Luonnoksessa korostetut tavoitteet – eriarvoisuuden vähentäminen, osallisuuden lisääminen ja ihmisten voimavarojen vahvistaminen – ilmentävät järjestöjen työn yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Perustelumuistiossa todetaan, että avustustason pienentyessä toiminnan tuloksellisuus, vaikuttavuus ja asianmukainen varojen käyttö korostuvat entistä enemmän. Näiden tavoitteiden tulisi näkyä nykyistä selvemmin myös avustusharkintaa ohjaavissa arviointiperusteissa ja niitä koskevissa perusteluissa. Vaikuttavuudella tarkoitamme ihmisten elämässä ja yhteiskunnassa syntyvää myönteistä muutosta: toimintakyvyn vahvistumista, osallisuuden lisääntymistä, ongelmien kasautumisen ehkäisemistä ja raskaampien palvelujen tarpeen vähentymistä. Tällainen muutos syntyy usein pitkäjänteisesti, minkä vuoksi sen arvioinnissa on tärkeää välttää liian lyhytjänteistä näkökulmaa.

On tärkeää, että avustusharkinnassa huomioidaan toiminnan sopeutuminen toimintaympäristön muutoksiin, tavoittavuus, osallistumisen avoimuus, kulujen kohtuullisuus ja aiemmasta toiminnasta saatu palaute. Toimintaympäristön muutoksia arvioitaessa on perusteltua huomioida myös sosiaalihuoltolain uudistus ja järjestöille siinä ehdotettu rooli työikäisten toimintakykyä ja osallisuutta edistävien kohtaamispaikkojen ja toimintamallien toteuttajina. Avustusharkinnassa tulisi huomioida, miten toiminta kytkeytyy hyvinvointialueiden, kuntien ja muiden alueellisten toimijoiden tavoitteisiin. Samalla korostamme, että myös järjestöille on annettava riittävät edellytykset sopeuttaa toimintaansa muuttuvassa rahoitus- ja toimintaympäristössä. Merkittävien muutosten tulee olla ennakoitavia, jotta kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten tarvitsema osallisuutta ja toimintakykyä ylläpitävä pitkäjänteinen työ ei vaarannu.

Diakonissalaitos katsoo, että avustusharkinnassa on perusteltua arvioida toiminnan mahdollista päällekkäisyyttä ja tarkoituksenmukaista työnjakoa. Arvioinnin tulisi kuitenkin kohdistua ensisijaisesti toiminnan tuottamaan yhteiskunnalliseen lisäarvoon ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen, ei organisaatiorakenteeseen sinänsä. Usean järjestön voi olla perusteltua toimia samalla toimialalla, mikäli ne tavoittavat eri kohderyhmiä, täydentävät toisiaan tai tuottavat vaikuttavuutta erilaisin toimintatavoin. Järjestöjen yhteistyön vahvistaminen on kannatettavaa, mutta yksittäistä organisaatiomallia tai yhdistymistä ei tulisi muodostaa välilliseksi avustusharkintaa ohjaavaksi tekijäksi.

Diakonissalaitos pitää tärkeänä, että avustuksen myöntäminen perustuu kokonaisharkintaan, jossa otetaan huomioon toiminnan vaikuttavuus, tehokkuus, yhteiskunnallinen merkitys sekä muut sääntelyssä tarkoitetut tekijät. Kokonaisharkinnan tulee varmistaa, että julkiset varat kohdentuvat toimintaan, joka tuottaa mahdollisimman suuren hyödyn ihmisille ja yhteiskunnalle.

Diakonissalaitos kannattaa asetuksen tavoitetta lisätä avustusharkinnan avoimuutta ja täsmentää rahoituksen kohdentamisen perusteita. Katsomme kuitenkin, että yhteiskunnallisen vaikuttavuuden merkitys tulisi näkyä nykyistä selvemmin avustusharkintaa ohjaavissa arviointiperusteissa ja niitä koskevissa perusteluissa. Tämä vahvistaisi asetuksen tavoitetta kohdentaa niukkenevat julkiset varat toimintaan, joka tuottaa suurimman hyödyn ihmisille ja yhteiskunnalle.