Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. Diakonissalaitoksen kirkko

Ehtoollisleipiä jo 100 vuotta

Diakonissalaitos on ainoa paikka Suomessa, jossa valmistetaan ehtoollisleipiä evankelis-luterilaiselle kirkolle. Näitä erityisiä leipiä on valmistettu perinteitä kunnioittaen jo vuodesta 1926 alkaen – siis 100 vuotta!

Ehtoollisleipiä riveihin asteltuna.

Oma leipomo

Ehtoollisleipien valmistuksessa käytetään samankaltaisia välineitä kuin toiminnan alkaessa. Ehtoollisleivän krusifiksin on suunnitellut taiteilija Ebba Masalin 1926 (kuva ylempänä). Nämä kotimaiset, vastuullisesti valmistetut leivät voi ostaa Sacrum Oy:ltä.

Menneen ajan kuvia

Tyhy-toimintaa:
Tulkaa tutustumaan ehtoollisleipien valmistukseen ja kirkkoon

Toivotamme erilaiset työyhteisöt tai seurakuntien ryhmät sydämellisesti tervetulleiksi. Runsaan tunnin pituiseen opastukseen sisältyy tutustuminen tänä vuonna 100-vuotta täyttävään ehtoollisleipomoon sekä Diakonissalaitoksen historiasta kertovaan näyttelyyn Lähimmäisenrakkaus. Toukokuussa 2026 esillä on lisäksi Ehtoollisleivistä kertova näyttely. Lopuksi istahdamme kirkkosaliin, jossa lyhyt katsaus kirkon historiaan ja tämän päivän työhömme. 

Halutessanne kirkkosali on käytössä oman ryhmänne hiljentymiseen.

Järjestelyt veloituksetta.

Otathan yhteyttä!