Hyppää sisältöön

Vamos Startti

Vamos Startti tarjoaa ryhmä- ja yksilövalmennusta 16-29 -vuotiaille työn ja koulutuksen ulkopuolella oleville nuorille Rovaniemellä.

Hymyilevä nuori nainen seisoo ulkona lasikattorakenteen edessä.

Haluaisitko tukea oman polkusi löytämiseen ja vahvistaa hyvinvointiasi?

Starttivalmennus on ryhmäpainotteista toimintaa, jossa pääset vahvistumaan ja kehittymään yhdessä muiden nuorten kanssa. Lisäksi saat henkilökohtaista yksilövalmennusta. Toiminnassamme korostuu ihmislähtöisyys ja tavoitteellisuus, jonka keskiössä olet sinä. Osallistuminen on vapaaehtoista ja maksutonta.

Ryhmän nuoria aikuisia istuu ja keskustelee punaisella sohvallaan sisätiloissa, taustalla näkyy polkupyörä ja viherkasvi.

Startissa katse suunnataan tulevaan ja omien voimavarojen vahvistamiseen

Nuorten työpajatoiminta Startti rohkaisee 16-29-vuotiaita nuoria mukaan toimintaan, jos oma elämä kaipaa muutosta. Starttivalmennukseen voit tulla, jos sinulla ei ole työpaikkaa tai opiskelupaikkaa, tai mielenkiinto opiskelupaikkaa kohtaan on sammunut ja uhkana on opintojen keskeyttäminen. Elämäsi on voinut lähteä kulkemaan eri suuntaan omien tavoitteiden kanssa.

Starttivalmennuksen tavoitteena on:

  • lisätä hyvinvointia sekä arjen- ja elämänhallinnan taitoja,
  • tukea valmiuksia opiskeluun tai työelämään,
  • auttaa voimavarojen ja vahvuuksien tunnistamisessa,
  • kehittää vuorovaikutustaitoja ja osallisuutta,
  • tutustua paikallisiin tukipalveluihin sekä harrastus-, opiskelu- ja työllisyysmahdollisuuksiin.

Yksilö- ja ryhmävalmennusta

Sinulla on mahdollisuus osallistua ilmaiseksi molempiin valmennusmuotoihin.

Ryhmävalmennuksesta vertaistukea

Ryhmävalmennuksen avulla voimme antaa tukea ja valmiuksia esimerkiksi työ- ja opiskelutaitoihisi, lisätä kokonaisvaltaista hyvinvointiasi sekä arjen- ja elämänhallinnan taitoja. Autamme tunnistamaan voimavarojasi ja vahvuuksiasi. Ryhmässä oleminen kehittää

sosiaalisia- ja vuorovaikutustaitojasi ja tukee osallisuuden tunnetta. Voi olla helpompaa palata opintoihin tai aloittaa uusi työ, jos olet harjoitellut ryhmässä olemisen taitoja ja sosiaalisia tilanteita.

Voit itse vaikuttaa ryhmätapaamisien teemoihin ja sisältöihin, jolloin ryhmätoiminta vastaa juuri sinun tarpeitasi. Käsittelemme teemoja keskustellen, toiminnallisesti tai kirjallisten tehtävien avulla. Teemme myös yritys- ja oppilaitosvierailuja sekä harrastuksiin tutustumisia. Välillä vain chillaamme ja vietämme aikaa yhdessä hyvän ruoan kera. Ryhmätoiminta on vertaistuellista toimintaa, voit huomata, ettet ole ongelmiesi kanssa yksin.

Yksilövalmennusta yksilöllisen tarpeen mukaan

Ryhmävalmennuksen lisäksi saat oman valmentajan. Valmentajasi tukee sinua tulevaisuuden suunnittelussa ja tavoitteiden asettamisessa sekä niiden päivittämisessä ja seuraa yhdessä niiden toteutumista. Yhteistyöverkostosi kanssa tehdään yhteistyötä sinun toiveidesi mukaan ja sinua autetaan pääsemään tarvitsemiesi palvelujen piiriin. Emme jätä sinua yksin.

Vamos starttivalmennus ja työpajatoimintaan pääset mukaan ottamalla yhteyttä nettisivuilta löytyvällä yhteydenottolomakkeella.

Yhteystiedot


Vilja Hakanen

Valmentaja Vapaalla