Uimataitoa ja osallisuutta
Uimataito on Suomessa kansalaistaito. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus oppia liikkumaan turvallisesti vesillä ja veden äärellä. Uimataito on kuitenkin viime vuosina kääntynyt laskuun, ja ajoittain valitettavasti kohtalokkain seurauksin.
Esimerkiksi viimeisimmän uimataitotutkimuksen mukaan kuudesluokkalaisista lapsista vain 55 % oli uimataitoisia vuonna 2022, kun vuonna 2016 luku oli vielä 76 %. Yli 18-vuotiaiden uimataitoisten osuus taas oli samana vuonna 53 %.
Yrityksenä olet mukana vahvistamassa vaikuttavasti ja vastuullisesti uusien kielitaitoisten ja kulttuurisensitiivisten uimaopettajien koulutusta sekä uimataidottomien nuorten aikuisten uimakouluja, joita järjestämme toimintaamme osallistuville.

Jokaisella on oikeus nauttia vedestä
Uimataidottomia aikuisia ja nuoria on sekä valtaväestössä että muualta muuttaneissa. Lapsiperheissä aikuisten uimataidottomuus voi vaarantaa myös lasten vesiturvallisuuden.
Samaan aikaan suomalainen uimahallikulttuuri ei ole kaikille tuttu tai mieluisa, ja uimahallien työntekijöillä sekä uimaopetuksesta vastaavilla tahoilla on usein puutteita eritaustaisten asiakkaiden kohtaamisessa, veteen liittyvien pelkotilojen ymmärtämisessä ja kielitaidossa. Myös eri kieli- ja kulttuuritaustoja hyvin tuntevia uimaopettajia on vaikea löytää.
Teemme yhteistyötä uimataidon vahvistamiseksi Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton kanssa.
Ota yhteyttä
Haluatteko rakentaa laajemmin yhteistyötä uimataidon vahvistamiseksi? Ota yhteyttä ja ideoidaan yhdessä yrityksellenne sopivin kokonaisuus.
Mirva Tanhua
Yritysvapaaehtoisuuden koordinaattori +358 50 347 0814 mirva.tanhua@diakonissalaitos.fiLahjoittajapalvelu
Ota yhteyttä sähköpostitse: lahjoittajapalvelu@diakonissalaitos.fi
Lahjoitustavat
Rahankeräyslupa on poliisihallituksen myöntämä. Lupanumero RA/2021/556.
