Amina – Perhettä etäältä kannatteleva, omaa suuntaansa etsivä
Nuori, jonka elämää läpäisee jatkuva huoli perheestä kotimaassa. Arjen valinnat, jaksaminen ja tulevaisuuden suunnitelmat kietoutuvat perheen tilanteeseen ja vastuun tunteeseen perhettä kohtaan.

Perhe on minulle kaikki – ja se kaikki on kaukana.
Amina on perheensä vanhin lapsi. Kun Amina lähti kotimaastaan, perhe jäi taakse – ja tuo ero kulkee hänen mukanaan arjessa joka päivä. Yhteys perheeseen rakentuu puheluiden ja viestien varaan, mutta välimatka ei lyhene. Aminan perhesuhteet ovat vahvat ja läheiset, eikä hän ole tottunut olemaan erossa perheestään. Ikävä on syvä.
”Perhe on kaikki”, Amina sanoo. Kun hän kertoo elämästään, perhe nousee esiin lähes jokaisessa lauseessa.
Ikävä ja huoli perheestä ovat läsnä lähes koko ajan – hiljaisena, taustalla kulkevana ajatuksena.
”Mietin koko ajan, mitä heille kuuluu”, hän kuvaa. Huoli sekoittuu koulupäiviin, iltoihin ja nukkumaanmenoon. ”Se sattuu enemmän kuin mikään muu.”
Suomeen tullessaan Aminalle tärkein asia oli saada kertoa perheelleen, että hän oli turvassa.
”Kun tulin Suomeen, en saanut lainata puhelinta, kun halusin soittaa kotiin. Kukaan ei tiennyt, missä mä oon ja oonko edes elossa.”
Amina ei pystynyt rauhoittumaan, kun tiesi perheen olevan huolissaan hänestä. Vaikka Aminan perhe on fyysisesti kaukana, läheiset perhesuhteet ovat Aminan tärkeä voimavara. Myös kotimaan yhteisöllinen kulttuuri ja uskonto kannattelevat häntä, tuovat lohtua ja auttavat jaksamaan.
Vastuu kulkee mukana
Amina kokee olevansa perheensä tukipilari, vaikka asuu tuhansien kilometrien päässä. Hän kokee kantavansa vastuuta paitsi perheensä nykytilanteesta myös heidän tulevaisuudestaan. Hän tekee valintoja perheen näkökulmasta: mitä opiskella, mihin käyttää aikaa, milloin voi levätä. Rahan lähettäminen kotiin on Aminalle itsestäänselvyys, mutta samalla se on aina pois jostakin muusta.
”Jos tässä kuussa lähetän rahaa, minulla ei ole bussikorttia. Jos ostan ruokaa itselleni kunnolla, en voi lähettää yhtä paljon.”
Nämä valinnat ovat konkreettisia ja toistuvia, eikä niitä tee kukaan muu kuin hän itse.
”Ajattelen, että mun pitää pärjätä”, hän sanoo.
Ulospäin Amina vaikuttaa toimivalta. Amina puhuu paljon perheensä tilanteesta, mutta omasta väsymyksestään ja kuormituksestaan vain vähän.
”En halua valittaa, kun perheellä on pahempaa.” Silti hän miettii välillä: ”Jos minä en jaksa, mitä se tarkoittaa heille?”
Syyllisyys on välillä syvää ja konkreettista: hän on turvassa, saa käydä koulua ja nukkua rauhassa – mutta perheellä on vaikeaa. Kun hän nauraa kavereidensa kanssa, jokin sisällä sanoo, että se ei ole oikein. Hänestä tuntuu, ettei hänellä ole oikeutta olla onnellinen ennen kuin kaikki ovat turvassa.
Amina on saanut oleskeluluvan. Se on suuri helpotus, mutta samalla huomio siirtyy yhä vahvemmin perheenyhdistämiseen. Perheenyhdistämisprosessi on kesken, ja jokainen puhelinkeskustelu sisältää saman hiljaisen kysymyksen: milloin me pääsemme sinne?
Aminalle on kerrottu, että hän on tehnyt kaiken voitavansa perheenyhdistämisen edistämiseksi ja että nyt hänen täytyy odottaa. Hän kokee, ettei hänellä ole juuri lainkaan mahdollisuuksia vaikuttaa tähän hänelle äärimmäisen tärkeään asiaan, ja sitä on vaikea sietää. Samaan aikaan Amina miettii, olisiko sittenkin vielä jotakin, mitä hän voisi tehdä – tai tehdä paremmin.Amina haluaa pärjätä ja näyttää, että hän selviää ja asiat järjestyvät – koska perhe tarvitsee jotakin, mihin uskoa.
Myös Amina tarvitsee kannattelua
Vasta kun työntekijä sanoittaa hänen kantamaansa näkymätöntä vastuuta ja kysyy aidosti perheestä, Amina kokee tulevansa nähdyksi. Amina voi puhua syvästä ikävästään ja jatkuvasta huolestaan. Hän alkaa nähdä oman roolinsa realistisemmin ja löytää hieman enemmän myötätuntoa itseään kohtaan. Ajatus siitä, ettei perheestä huolehtiminen tarkoita oman jaksamisen sivuuttamista, on hänelle uusi. Vähitellen hän oppii, että myös hänen tunteensa ja rajansa ovat tärkeitä. Hänen ei tarvitse valita perheen ja oman elämän väliltä – molemmille voi olla tilaa.
Kun kuorma alkaa keventyä, Aminassa herää jotakin uutta: hän huomaa, ettei hän oikein tiedä, mitä itse haluaa. Häneltä ei ole juurikaan kysytty, mitä hän haluaa opiskella tai millaista elämää rakentaa Suomessa. Keskustelut ammattilaisen kanssa avaavat ensimmäistä kertaa tilaa pohtia, kuka hän itse on ja millaista elämää hän haluaa rakentaa – ei vain perheensä tukipilarina.
Kun perhe tulee lähelle
Pari vuotta myöhemmin perhe pääsee Suomeen. Amina ei ole nähnyt perhettään viiteen vuoteen, ja jälleennäkeminen jännittää häntä. Amina pohtii:
”Mitenköhän perhe näkee minut? Olen muuttunut ja kasvanut ihmisenä. Millaisia siskoni ja veljeni ovat nyt? Ovatko hekin muuttuneet?” Päivänä, jona he saapuvat, Amina seisoo lentokentällä. Kun hän näkee heidät, jotakin hänessä laukeaa. Hän on kantanut huolta niin kauan, ettei enää muista, miltä tuntui elää ilman sitä.
Perhe on jälleen yhdessä. Perheen saapuminen helpottaa Aminan pitkään kantamaa ikävää ja huolta. Läheiset ovat jälleen osa hänen arkeaan, ja nyt myös Amina saa perheeltään tukea, läheisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Yhteinen arki käynnistää samalla uuden vaiheen. Amina osaa jo kieltä, tuntee palveluita ja on alkanut löytää paikkaansa suomalaisessa arjessa. Perheelle moni asia on vielä uusi, ja heidän kotoutumisensa alkaa vasta. Vastuu ei katoa kokonaan, vaan se muuttaa muotoaan: Amina toimii tulkkina, oppaana ja asioiden selittäjänä. Samalla kun perhe tarvitsee häntä, Amina jatkaa oman identiteettinsä ja omannäköisen elämänsä rakentamista.
Nuoren tukeminen
Oheinen listaus kokoaa esimerkkejä tukimuodoista, jotka voivat vastata nuoren tilanteeseen ja tarpeisiin.
Aminan tilanteessa painottuvat perheeseen liittyvän huolen tunnistaminen, näkymättömän vastuun sanoittaminen sekä tasapainon rakentaminen oman elämän ja perheen kannattelun välille. On tärkeää tunnistaa, että perhe voi olla Aminalle samanaikaisesti kuormituksen lähde ja keskeinen voimavara. Tuen avulla Amina voi vahvistaa ymmärrystä siitä, ettei omasta jaksamisesta, itsenäistymisestä ja tulevaisuudesta huolehtiminen ole ristiriidassa perheestä välittämisen kanssa.
- Walk in -keskustelutuki. Walk in -keskustelutuki tarjoaa Aminalle matalan kynnyksen paikan pysähtyä perheeseen liittyvän huolen, syyllisyyden, väsymyksen ja vastuun äärelle. Keskusteluissa voidaan sanoittaa Aminan pitkään kantamaa kuormaa ja tunnistaa, milloin hän tarvitsee rinnalleen vahvempaa tai pitkäkestoisempaa tukea. Tarvittaessa Amina voidaan ohjata Walk in -keskusteluista itsenäistymisen tuen piiriin.
- Itsenäistymisen tuki. Itsenäistymisen tuki auttaa Aminaa vahvistamaan omaa arkeaan, jaksamistaan ja tulevaisuuden suuntaansa tilanteessa, jossa perhe on hänelle yhtä aikaa voimavara ja huolenaihe. Tuessa pohditaan, miten Amina voi olla läheistensä tukena ilman, että vastuu perheen selviytymisestä jää hänen kannettavakseen. Perheen saavuttua Suomeen työskentelyssä tuetaan myös uuden perhetilanteen hahmottamista nuoren ehdoilla. Perhe voi osallistua tapaamisiin, jos Amina niin haluaa. Työskentelyssä vahvistetaan Aminan mahdollisuuksia jatkaa omaa itsenäistymistään ja löytää tasapainoa ‘meidän’ ja ‘minun’ välillä.
- Vertaisryhmätoiminta. Vertaisten kanssa vietetty toiminnallinen aika voi viedä ajatuksia ainakin hetkeksi muualle. Vertaisryhmä tarjoaa turvallisen tilan puhua ikävästä, syyllisyydestä, vastuusta ja väsymyksestä. Muiden samankaltaisten kokemusten kuuleminen voi auttaa Aminaa huomaamaan, ettei hänen tarvitse kantaa kaikkea yksin tai hävetä omaa kuormittumistaan. Vertaisryhmässä hän kuulee toisten kokemuksia siitä, miten omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole itsekästä, vaan auttaa jaksamaan myös läheisten tukemisessa. Tämä vahvistaa hänen kykyään asettaa rajoja ja huolehtia omista tarpeistaan.