Olena – Epävarmuuden ja surun kanssa elävä
Nuori, jonka arkea varjostaa kaksi epävarmuutta yhtä aikaa: kotimaan tilanne ja oman tulevaisuuden avoimuus Suomessa. Ulospäin hän vaikuttaa pärjäävältä – mutta epävarmuus läpäisee kaikki valinnat ja tulevaisuuden suunnitelmat.
Elän tässä, vaikka huominen on vielä auki.
Olena on tullut Suomeen yksin. Hän haluaa elää tavallista nuoren elämää: käydä koulua, tavata kavereita ja olla välillä ajattelematta kaikkea sitä, mitä taakse jäi. Arjessa hän vaikuttaa pärjäävältä – hän nauraa, suunnittelee viikonloppuja ja puhuu mieluummin tulevasta kuin menneestä. Uskonto on Olenalle aito voimavara: hän viettää esimerkiksi pääsiäistä hartaasti ja juhlallisuudet tuovat hänen arkeensa rakennetta ja merkitystä.
Epävarmuus kulkee mukana
Kotimaassa sota on yhä käynnissä. Olenan isä on ollut taisteluissa mukana, mutta häneen ei ole saatu yhteyttä enää pitkään aikaan. Se tieto – tai pikemminkin sen puuttuminen – kulkee mukana joka päivä hiljaa taustalla. Olena ei puhu siitä. Ei siksi, ettei se satuttaisi, vaan koska se tuntuu liian suurelta sanottavaksi ääneen. Hän ei tarvitse sääliä.
Samaan aikaan hän elää jatkuvassa epävarmuudessa. Hän on saanut tilapäisen suojelun, mutta pidempiaikaiseen Suomeen jäämiseen liittyy paljon epävarmuutta. Olena suhtautuu elämään Suomessa varauksella – ehkä tämä on vain välivaihe. Siksi mihinkään ei uskalla kiinnittyä liikaa.
”Joskus mietin mun tulevaisuutta ja se stressaa, kun en tiedä, missä olen tulevaisuudessa.”
Epävarmuus läpäisee valintoja ja suunnitelmia:
”Joskus on sellainen fiilis, että kannattaako mun opiskella suomen kieltä lisää, jos en jääkään tänne.”
Kun puhuminen tuntuu vieraalta
Olena ei halua keskustella sodasta edes muiden saman kokeneiden nuorten kanssa. Vaikka nuoret viettävät mielellään aikaa yhdessä, vaikeiden kokemusten jakaminen ei tunnu luontevalta. Nuorten keskuudessa esiintyy myös päihteisiin ja vaikeiden asioiden käsittelyyn liittyvää vitsailua. Se muistuttaa Olenaa hänen oman sukunsa miesten tavasta käsitellä vaikeita kokemuksia päihteiden avulla ja vahvistaa hänen haluaan pitää omat kokemuksensa itsellään.
Olenalle mielenterveyteen liittyy häpeää, ja psyykkisistä asioista puhuminen tuntuu vieraalta. Olena ei koe itseään huonovointiseksi, vaikka jaksamisensa välillä heikkenee selvästi.
”Kotimaassa, jos paljastaa muille, että käy terapiassa, ne saattavat nauraa, että oletko jotenkin hullu. Täällä Suomessa ei kukaan naura mulle.”
Olena tasapainoilee kahden kulttuurin välillä. Kotimaasta opitut tavat suhtautua mielenterveyteen ja avun hakemiseen elävät yhä hänessä, vaikka Suomessa tarjolla oleva tuki on toisenlaista. Tämä ristiriita tekee avun vastaanottamisesta hidasta ja saa Olenan suhtautumaan siihen varovaisesti.
On hetkiä, jolloin epävarmuus kasvaa niin raskaaksi, että kaikki tuntuu romahtavan. Kieleen, tulkkaamiseen ja palveluihin liittyvä epävarmuus tekee avun hakemisesta Olenalle entistä raskaampaa. Epävarmuuden kasvaessa myös opiskelu, arjen rakentaminen Suomessa ja tulevaisuuden suunnittelu voivat alkaa tuntua merkityksettömiltä. Samalla turvallisuuden tunne horjuu. Tässä vaiheessa Olena tarvitsee jonkun, joka kuuntelee.
Kokemuksille löytyy sanoja
Keskusteluavun kautta hänen elämäänsä tulee aikuinen, joka ei vaadi mutta ei myöskään katoa. Työskentely lähtee pienistä konkreettisista asioista: unesta, arjen rytmistä, jaksamisesta koulussa ja voimavaroista. Yhdessä opetellaan myös puhumaan kotimaan tilanteesta ja etsitään sanoja sille, mitä Olena itse kokee ja käy läpi. Omalle kokemukselle löytyvä nimi voi olla ensiaskel kohti sen käsittelyä. Vähitellen Olena uskaltaa sanoa ääneen huolensa – ensin sivulauseissa, myöhemmin suoremmin. Hän ymmärtää, että omat tunnereaktiot ovat olosuhteisiin nähden täysin normaaleja.
Olena oppii pikkuhiljaa keinoja säädellä tunteitaan ja rauhoittaa tarvittaessa kehoaan. Näin tunnereaktiot eivät tunnu enää yhtä pelottavilta ja hallinnan tunne kasvaa. Kotimaan tilanteesta puhuminen raivaa tietä myös muihin mieltä painaviin asioihin. Pelkästään jo se, että joku kuuntelee ja ottaa hänen tilanteensa todesta, auttaa Olenaa. Myös arjen epämääräinen kuormitus saa sanoja:
”Epätietoisuus isän kohtalosta stressaa minua. En tunne itseäni turvalliseksi.”
Vaikka epävarmuus ei ratkea puhumalla siitä, Olena ei ole enää yksin sen kanssa. Hän saa olla nuori, elää arkea ja suunnitella tulevaa askel kerrallaan. Olena itse toivoo toimintaa, esimerkiksi liikkumista yhdessä tai ruoan laittamista toisten kanssa. Vertaisryhmässä, jossa tekeminen on yhteistä ja yhteys syntyy luontevasti, hän voi kokea kuuluvansa joukkoon. Olena ei vielä tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Hän tietää kuitenkin, ettei hänen tarvitse selvitä yksin ja että asioista puhuminen auttaa.
Nuoren tukeminen
Oheinen listaus kokoaa esimerkkejä tukimuodoista, jotka voivat vastata nuoren tilanteeseen ja tarpeisiin.
Olenan tilanteessa painotus on nykyhetkeen kiinnittyvässä, rauhallisessa ja kulttuurisensitiivisessä tuessa, joka tunnistaa epävarmuuden, surun ja jatkuvan odottamisen kuormittavuuden. Hänen kohdallaan on hyvä aloittaa arjesta, voimavaroista ja turvallisuuden tunteen vahvistamisesta. Tuen tulee antaa tilaa sille, että Olena voi olla samaan aikaan tavallista nuoren elämää elävä nuori ja ihminen, jonka mielessä kotimaan tilanne, isän kohtalo ja tulevaisuuden epävarmuus ovat jatkuvasti läsnä.
- Keskusteluapu. Keskusteluapu tarjoaa Olenalle turvallisen tilan sanoittaa epävarmuutta, surua, isän kohtaloon liittyvää epätietoisuutta ja omaa psyykkistä kuormitusta omassa tahdissaan. Tuki alkaa nykyhetkestä, esimerkiksi unesta, arjen rytmistä, koulussa jaksamisesta ja siitä, mikä auttaa rauhoittumaan silloin, kun epävarmuus käy liian raskaaksi. Nuorten turvatalon turvallisessa ilmapiirissä kunnioitetaan Olenan tahtia ja voidaan kokeilla pienin askelin häntä kiinnostavaa tekemistä, kuten kävelyä, lautapelejä, lähiympäristöön tutustumista tai rauhoittumisen harjoittelua. Keskusteluiden kautta voidaan lisätä ymmärrystä mielen hyvinvoinnista ja siitä, miten pitkä odottaminen, avoin tulevaisuus ja jatkuva huoli voivat vaikuttaa kehoon, tunteisiin ja arjen jaksamiseen.
- Vertaisryhmätoiminta. Sota, huoli isästä ja tulevaisuuden epävarmuus voivat helposti määrittää sitä, miten muut näkevät Olenan. Vertaistoiminnassa hän voi olla myös jotakin muuta, kuten ystävä tai ryhmän jäsen. Tämä vahvistaa identiteettiä, joka ei rakennu vain kriisin ympärille. Vertaisryhmätoiminta tarjoaa Olenalle mahdollisuuden kuulua joukkoon ilman painetta avautua omista kokemuksista. Hän voi hyötyä toiminnasta, jossa yhteys toisiin syntyy tekemisen kautta, esimerkiksi liikkumalla, laittamalla ruokaa tai kokeilemalla yhdessä nuoria kiinnostavia asioita. Ryhmässä Olena voi huomata, ettei ole tilanteessaan yksin, mutta saa samalla säilyttää oman tapansa ja tahtinsa puhua vaikeista asioista.
- Matalan kynnyksen kohtaamispaikka. Matalan kynnyksen kohtaamispaikka voi tulla Olenalle tutuksi ryhmätoiminnan kautta ja madaltaa kynnystä osallistua myös silloin, kun hän kaipaa seuraa, tekemistä tai turvallista paikkaa olla muiden nuorten kanssa ilman ajanvarausta. Hän voi tulla tekemään läksyjä, syömään välipalaa, vaihtamaan kuulumisia, harjoittelemaan suomen kieltä tai vain olemaan, jos yksin kotona oleminen tuntuu raskaalta. Olenalle on tärkeää, että hän löytää vähitellen sekä mielekästä tekemistä että ihmisiä ympärilleen.
Toimintamalli yksin alaikäisenä Suomeen tulleiden nuorten tueksi
Mallinnus on toteutettu osana YTYÄ-hanketta yhteiskehittämisen ja palvelumuotoilun keinoin yhdessä kohderyhmän nuorten ja verkoston kanssa. YTYÄ-hankkeen päämääränä on vahvistaa ilman huoltajaa alaikäisenä maahan tulleiden nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia, mielenterveyttä ja sosiaalisia suhteita. Hankkeen toteuttuvat Diakonissalaitos ja Suomen Punainen Risti.
