Vähän makee työ! 

”Miksi Pandan valkosuklaan reseptiä muutettiin?”,

nuori kysyy pidemmittä puheitta. Vaajakosken tehtaan tuotannon työnjohtaja Kirsi Parviainen vastaa yrityksen seuraavan tiivisti trendejä ja kokeilevan rohkeasti uutta. Panda-valkosuklaan kanssa katsottiin kuitenkin parhaaksi palata vanhaan. Siihen nuori kertoo olevansa oikein tyytyväinen, sillä jotkin tuotteet ovat liian ikonisia tuunattavaksi.

Vamos Jyväskylästä saapuu Panda-tuotteita valmistavalle tehtaalle tutustumaan omat ryhmänsä Nuortentalo Katutasolta sekä Elämyspajalta. Tehtaalla nuoria vastassa on kaksi yritysvapaaehtoista, jotka omalla inhimillisellä otteellaan lähtivät murtamaan nuorten työelämän myyttejä ja tutustuttamaan heidät tehdastyön arkeen.

Nuoren asiakaspalautteella alkanut vierailu etenee kauhuskenaarioihin: ”Onko teillä ollut teollisuusvakoilutapauksia?” Nuorten kysymykset vaihtelevat hygienia-asioista laaduntarkkailuun. Nuoret ovat tottuneet varautumaan uhkakuviin ja kriisien sävyttämään maailmaan. Työelämältä peräänkuulutetaan aitoutta, rehellisyyttä ja haavoittuvuutta siinä missä ystävyyssuhteiltakin.

Nuorisobarometrin mukaan puolet nuorista kokevat jatkuvaa epävarmuutta ja turvattomuutta omaan työllistymiseensä liittyen. Nuortentalo Katutasolla käydyissä keskusteluissa työelämän haasteet näyttäytyvät usein isompina kuin sen hyödyt. Tehtaan pitkän linjan ammattilaisten kokemus loi kuitenkin nuorille tulevaisuususkoa siihen, että työ on paitsi tavoitettavissa myös tavoittelemisen arvoista. Työ tuottaa paljon muutakin kuin rahaa: ympärille muodostuu yhteisö, joka antaa ystäviä ja lisää sosiaalista hyvinvointia.

Ahaa-paloja ja ahaa-elämyksiä

Työntekijät kertoivat erikoisosaamisestaan osana tuotantoketjua, mikä tekee vaikutuksen nuoriin. Lakurakeiden asiantuntijan äänessä kuuluu ylpeys. Elämässä voi siis erikoistua lähes mihin tahansa, esimerkiksi Lakumixin rakeisiin tai Ahaa-suklaapaloihin!

Vapaaehtoiset kertovat, että makeistehtaalla karkinsyönti kuuluu työnkuvaan, sillä aistinvaraista arviointia tehdään jatkuvasti. Vaikka linja on automatisoitu, ihmisen aisteja ei voi kone korvata.

Aistiyliherkkyyksistä voisi siis olla tässä työssä jopa hyötyä”,

oivaltaa nuori. ”Minulla on Touretten syndrooma, ja tahaton kiroilu on iso sosiaalinen haitta ja haaste työllistymiselle. Tehtaassa, missä kaikilla on kuulosuojaimet ei tarvitsisi tuntea epäsovinnaisesta huutelemisesta häpeää”, innostuu toinen nuori.

Olisi hienoa työllistyä tehtaaseen, missä on rutiineja ja selkeä työnkuva. Olen autismin kirjolla ja tarvitsisin juuri jonkun tällaisen säännöllisen, täsmällisen ja ennakoitavan työn, missä minulla on mahdollisuus keskittyä yhteen asiaan kerrallaan”,

nuori tuumaa. Tehdastyö nähtiin siis mahdollisuutena neurokirjon nuorille. ”Pärjää täällä silti varmaan neurotyypillisetkin”, nuoret nauroivat.

Poikkeamien potentiaali

”Mikä on pahin moka mikä on tapahtunut?”,

nuori kysyy. Vapaaehtoiset vakuuttavat, että inhimillisiä virheitä sattuu jossain vaiheessa työuraa kaikille. Pataan voi päätyä väärä esanssi satojen kilojen satsiin. Tuote voi olla reseptivirheestä huolimatta herkullinen, ja siksi tällaisia eriä myydään erikoiserinä tai kakkoslaatuna tehtaanmyymälässä. Irtokynsiä konvehdeista ei voi löytyä, sillä sellaisia ei tehdastyössä saa olla, kuten ei myöskään lävistyksiä, koruja tai kynsilakkaa.

Makeistehtaalla mokista puhutaan poikkeamina, joista ei seuraa sanktiota vaan niistä opitaan. Poikkeama voi parhaimmillaan paljastaa puutteen ja siten ehkäistä suuremman vahingon.

Mahdollisten vaaranpaikkojen havaitsemiseen ja ilmoittamiseen kannustetaan työntekijöitä, jotta kynnys puuttua epäkohtiin pysyy mahdollisimman matalana. Vapaaehtoisten viesti on vahva: mokaamista ei tarvitse hävetä, eikä virheitä peitellä.

Tehtaalta lähtiessä nuori toteaa:

Kunpa saisikin olla osa tällaista yhteisöä ja tuotantolinjaa, jonka varrella jokaisella on oma tärkeä paikka osana jotakin isompaa.”

Vapaaehtoiset kiittelevät nuoria aidosta palautteesta ja sopivan haastavista kysymyksistä. ”Vapaaehtoiskokemuksen paras palkinto on voimaannuttava tunne”.

Neuromoninainen työura on harvoin suoraviivainen ja elämä ei kulje linjastolla kuin raaka-aine rasiaan. Kuten Forrest Gump sen sanoi: ”Elämä on kuin suklaarasia”, se on makeita yllätyksiä täynnä.

Artikkelin kirjoittaja Mirkka Torikka työskentelee Vamos-valmentajana Jyväskylässä Nuortentalo Katutasolla.