Julkaistu 3.6.2026
Eliaksen tulo kaapista karkotti vähäisetkin kaverit
Elias tunsi itsensä pitkään ulkopuoliseksi ja vääränlaiseksi. Diakonissalaitoksen sateenkaarinuorille tarkoitettu valmennus antoi hänelle korjaavia kokemuksia ja luottamuksen siihen, että asiat järjestyvät.
Elias, 27, on pitkään kokenut olevansa vääränlainen. Tunne oli erityisen voimakas, kun hän oli lapsi ja nykyistä nuorempi.
Hänellä ei juuri ollut kavereita, ja hän tunsi olevansa vieras ja vaikea myös kotona vanhempiensa ja sisarustensa seurassa.
Perhe kuului herätysliikkeeseen. Uskonto oli Eliakselle tärkeää, mutta hän tunsi vahvaa ulkopuolisuuden tunnetta myös siinä yhteisössä.
”Kun tulin kaapista transmiehenä, herätysliikkeen jäsenet lakkasivat tervehtimästä. Samalla yhteydenpito loppui niiden vähäisten kavereitteni kanssa.”
Myös lääketieteellinen transitio eli sukupuolenkorjaushoito oli hänelle vaikeaa aikaa. Eliaksella prosessi kesti kolmisen vuotta.
Yhteiskunta jaottelee ihmiset miehiksi ja naisiksi, mutta tänä aikana hän ei kuulunut kumpaankaan joukkoon. Hän oli jo vaihtanut vanhan nimensä Eliakseksi, mutta hormonihoito ei ollut vielä alkanut eikä rintoja poistettu.
”Jonottaessani hoitoonpääsyä minulta kyseltiin, olenko mies vai nainen. Olin jo valmiiksi epävarma, ja kysymykset vahvistivat yksinäisyyden ja vääränlaisuuden tunnetta.”
Epäluottamus satuttaa
Kerran Elias uskaltautui menemään uimahalliin ja miesten puolelle. Hän oli hankkinut merkin, joka oikeuttaa käyttämään uima-asua suihkussa ja saunassa.
Eliaksen nimi on muutettu. Hän ei käytä tässä artikkelissa omaa nimeään yksityisyytensä suojaamiseksi.
Kokemus uimahallista antoi hänelle vahvan onnistumisen tunteen, ja hän kertoi siitä Instagramissa. Hetken päästä eräs tuttu lähetti hänelle viestin. Tuttua kuulemma ahdistaisi nähdä pesutiloissa erilaisia kehoja.
”Se tuntui absurdilta. Pidin uimashortsit päällä, eikä kukaan nähnyt genitaalejani.”
Erityisen satuttavalta ja rikkovalta Eliaksesta tuntuu se, miten yhteiskunta suhtautuu häneen ja muihin transihmisiin vanhempina. Se tuntuu viestivän, että hän olisi muka vaarallinen lapsille, ei kelpaisi edes lasten lähelle.
Onneksi laki ei enää vaadi sterilisaatiota transition yhteydessä. Eliaskin sai ja halusi tallentaa sukusolujaan tulevaisuuden varalle.
”Olen aina tiennyt haluavani lapsia, mutta lasten ei tarvitse olla biologisia. En kuitenkaan ollut valmis sulkemaan pois sitä mahdollisuutta.”
Instagram-julkaisu sai hakemaan valmennukseen
Syksyllä 2025 Elias vietti paljon aikaa kotona. Hänen työsuhteensa oli loppunut toukokuussa. Kesän jälkeen hänen oli ollut tarkoitus alkaa etsiä töitä, mutta hänen mielenterveytensä heikkeni ja lääkäri passitti hänet pitkälle sairauslomalle.
”Päivissäni ei ollut sisältöä eikä rytmiä, ja tulevaisuus tuntui epävarmalta.”
Kerran Instagramia selatessaan hän törmäsi Diakonissalaitoksen Vamos-nuorenpalvelun Sense of Belonging -hankkeeseen. Hanke edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta.
Hanke oli hänelle ennestään tuttu. Hän oli kuullut siitä työskennellessään sotealalla ja piti sitä jo silloin tärkeänä.
Instagram-julkaisun nähdessään Elias tajusi olevansa hankkeen kohderyhmää: se oli tarkoitettu työn ja koulutuksen ulkopuolella oleville sateenkaarinuorille.
”Päätin ottaa yhteyttä ohjaajiin.”
Elias tapasi ohjaajat ja kertoi tilanteestaan. Ohjaajat toivottivat Eliaksen tervetulleeksi mukaan hankkeeseen ja siihen kuuluvaan valmennukseen.
”Ajattelin, että menen katsomaan, millaista siellä on. Ainakin saisin ilmaisen aamupalan”, hän sanoo ja nauraa.
Ryhmä toi ryhtiä arkeen
Elias ennätti käymään sateenkaarinuorten ryhmä- ja yksilövalmennuksessa puolisen vuotta, kunnes hanke päättyi kesän 2026 alussa.
”Sujahdin hyvin porukkaan. Oli myös hyvä, että minun oli pakko lähteä aamulla kotoa. Muuten olisin vain nukkunut pitkään.”
Ryhmä kokoontui kahdesti viikossa. Päivät alkoivat aamupalalla, jonka aikana vaihdettiin kuulumiset ja keskusteltiin jostain tietystä, päivään virittävästä aiheesta. Niin sanottu päivän kysymys saattoi olla vaikka mikä on lempirutiinisi? Tai mikä on viimeisin asia, mitä olet kokeillut?
Sen jälkeen käsiteltiin erilaisia teemoja, kuten vähemmistöstressiä tai tulevaisuuden suunnitelmia.
Eliakselle erityisen mieluisia olivat myös vierailut Q-teatteriin, jossa he tekivät yhdessä näyttelijöiden kanssa erilaisia harjoituksia yhteisöteatterin tyyliin.
Armeijan jälkeen ehkä uusi luova ammatti
Hankkeen päättymisen jälkeen Elias aikoo mennä armeijaan, mutta sen jälkeen kaikki on auki.
”Minulla on haikea olo, kun toiminta loppuu. Olen kuitenkin kiitollinen, että uskalsin heittäytyä mukaan. Ilman ryhmän tukea olisin voinut mennä huonompaan suuntaan.”
Valmennus ja ryhmään kuuluminen vahvistivat Eliaksen luottamusta tulevaisuuteen ja siihen, että asiat järjestyvät jotenkin.
”Olen myös tajunnut, että tykkään olla esillä ja haluan tulevaisuudessa tehdä jotain luovaa.”
Osana valmennusta Elias osallistui kuusi viikkoa kokoontuneeseen kirjoittajaryhmään, vaikka piti itseään epävarmana kirjoittajana. Ohjaaja kuitenkin vakuutti, että tehtäviä ei voi tehdä huonosti tai väärin. Kun Elias vapautui, hän huomasi, että kirjoittaminenhan sujuu!
Yksi kirjoitusryhmän tehtävistä oli jatkaa virkettä, joka alkaa sanoilla Kaikkien pitäisi saada kuulla.
Ohjaaja vaikuttui Eliaksen tekstistä ja pyysi lupaa saada lukea sen hankkeen lopputapahtumassa.
”Se tuntui todella hyvältä ja korjaavalta.”
Kaikkien pitäisi saada kuulla kehuja ja vahvistavia sanoja, koska se vahvistaa itsetuntoa ja itsetuntemusta.
Ilman kehuja, positiivista palautetta ja vahvistavia sanoja kasvaa ihmisestä epävarma eikä opi arvostamaan itseään.
Ei myöskään voi tietää omia vahvuuksiaan jos ei ole kuullut kehuja ja kannustusta. On vaikeaa kasvaa omaksi itsekseen jos ei tiedä omia vahvuuksiaan eikä arvosta itseään.
On myös vaikeaa vaatia oikeutta olla oma itsensä jos ei arvosta itseään.
Kaikkien pitäisi siis saada kuulla kehuja ja vahvistavia sanoja, ei me muuten olla kokonaisia.
Aikamme tarvitsee rohkeutta puolustaa erilaisuutta ja yhdenvertaisuutta
”Elämme aikaa, jossa pelko erilaisuutta kohtaan, vastakkainasettelu ja polarisaatio näkyvät arjessamme huolestuttavalla tavalla. Kun vastakkainasettelu ja polarisaatio vahvistuvat, tarvitsemme entistä enemmän rohkeutta puolustaa yhdenvertaisuutta ja rakentaa yhteisöjä, joissa jokainen voi tulla nähdyksi, kohdatuksi ja hyväksytyksi. Töitä yhdenvertaisuuden eteen on tehtävä joka päivä”, kirjoittavat Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Elina Juntunen ja Rinnekotien liiketoimintajohtaja Annareetta Vaara.
Sense on Belongings -hanke vahvisti nuorten hyvinvointia
- Diakonissalaitoksen Vamos-nuortenpalvelun Sense of Belongings -hanke edisti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien 16–29-vuotiaiden nuorten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja kuuluvuuden tunnetta. Hanke alkoi elokuussa 2023, valmennus päättyi kesäkuussa 2026 ja hanke kokonaisuudessaan päättyy elokuussa 2026.
- Hankkeeseen osallistuvat nuoret saivat valintansa mukaan yksilö- tai ryhmävalmennusta tai molempia. Ryhmiä kokoontui Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla.
- Valmennuksissa käsiteltiin monenlaisia aiheita, kuten identiteettiä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.
- 95 % toimintaan osallistuneista nuorista koki mielen hyvinvointinsa parantuneen valmennuksen aikana. 84 % koki identiteettinsä ja itseluottamuksensa vahvistuneen.
- Hankkeen osatoteuttajina olivat Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus (SMOK) ja Helsinki Pride -yhteisö.
- Vamos auttaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevia tai muuten hankalassa tilanteessa olevia 16–29-vuotiaita löytämään oman polkunsa.
Teksti: Anne Ignatius / Noon Kollektiivi
Kuvat: Susanna Kekkonen / Noon Kollektiivi
