Turvallisempi tila
Draama on osallistava ja toiminnallinen työskentelytapa, jonka avulla ryhmä voi tutkia elämän ilmiöitä, identiteettiä ja kokemuksia turvallisesti ja monesta näkökulmasta. Sen vahvuus on tekemisen ilo, itseohjautuva osallistuminen ja mahdollisuus kohdata myös vaikeita teemoja etäännytetysti, jokaisen omista lähtökohdista käsin.
Useat Sense of Belonging -hankkeen osallistujat kertoivat, että Sensen ryhmiin oli helppo tulla ennen kaikkea siksi, että queer-tila tuntui turvallisemmalta kuin muut arjen ympäristöt. Monelle queer on turvaa merkitsevä sana – eräänlainen lupaus siitä, että tässä tilassa ja näiden ihmisten kanssa voin hengittää vapaasti, rentoutua ja tulla näkyväksi.
Turvallisuuden tunne rakentuu myös ohjaajan toiminnasta: siitä, miten tilanteisiin suhtaudutaan, miten herkkiä aiheita käsitellään ja millaista kieltä käytetään. Tässä osiossa kerrotaan, millä tavoilla turvallista tilaa luotiin Sense of Belonging -hankkeen ryhmissä.
Turvallisen tilan luominen Sense of Belonging -valmennuksessa
Sense of Belonging -hankkeen toimintaa ohjasivat turvallisemman tilan periaatteet (ks. Teemakokonaisuudet: Turvallinen ryhmä – turvallisemman tilan periaatteet) jotka käytiin yhdessä läpi ryhmävalmennuksen alussa. Periaatteiden merkitystä pohdittiin yhdessä osallistujien kanssa: mitä ne tarkoittavat juuri meidän ryhmällemme ja miten niitä voidaan käytännössä toteuttaa.
Ryhmäsopimus
Osallistujien ajatusten ja toiveiden pohjalta laadittiin myös yhteinen Ryhmäsopimus (ks. Teemakokonaisuudet: Turvallisuuden rakentaminen ja ryhmäsopimus), johon kaikki sitoutuivat. Yhteisten pelisääntöjen sopiminen ja sanoittaminen tekee näkyväksi sen, ettei turvallinen ilmapiiri synny tyhjästä, vaan vaatii kaikkien panosta. Jokainen osallistuja on mukana rakentamassa turvallisempaa tilaa.
Sitoutuminen
Nonstop -ryhmässä uusien osallistujien aloittaminen pyrittiin ajoittamaan samoille kerroille, jotta ryhmän dynamiikka pysyisi mahdollisimman vakaana, eikä vanhojen ryhmäläisten tarvitsisi jatkuvasti totutella uusiin ihmisiin. Samasta syystä ryhmässä osallistujilta odotettiin sitoutumista. Säännöllinen osallistuminen mahdollistaa toisiin tutustumisen ja ryhmähengen muodostumisen, sekä luo yhteisöön sitoutumisen kulttuuria, jossa jokaisen läsnäolo nähdään merkityksellisenä.
Avoimuus
Osallistujia kannustettiin kertomaan avoimesti, jos ryhmän aikana heräsi vaikeita tunteita tai jokin tilanne tuntui kuormittavalta. Näin mahdolliset haasteet voitiin ottaa käsittelyyn varhaisessa vaiheessa. Avoimuuden kulttuuriin pyrittiin ryhmässä myös ohjaajien osalta. Esimerkiksi jos joku osallistujista päätti yllättäen lopettaa ryhmässä, muille osallistujille sanoitettiin, että ryhmää saa käydä myös vain kokeilemassa.
Omat tavat osallistua
Osallistujia rohkaistiin säätelemään omaa osallistumistaan omien voimavarojen ja tarpeiden mukaan. Esimerkiksi omia taukoja sai ryhmässä pitää, kunhan niistä ilmoitti ohjaajille. Tämä madalsi kynnystä osallistua ryhmäpäiviin, vaikka voimavarat eivät olisi huipussaan, ja vastuutti osallistujia huolehtimaan omasta jaksamisestaan.
Jos osallistuja kuitenkin jättäytyi toistuvasti toiminnan ulkopuolelle, hänen käytöstään pyrittiin rajaamaan ja häntä kannustettiin osallistumaan ja haastamaan itseään. Näin toimittiin niin nuoren kuin ryhmänkin parhaaksi: Jatkuva yhteisen toiminnan ulkopuolelle jättäytyminen voi häiritä muiden osallistumista ja myös vääristää ryhmän toimintakulttuuria. Sen sijaan haastavankin aiheen käsittelyyn osallistuminen antoi kuvan osallistujille siitä, että kaikkea toimintaa saa kokeilla turvallisesti.
Osallistujien haasteet vaikeiden aiheiden käsittelemisen ja niiden herättämien tunteiden kanssa saattoivat näyttäytyä myös vetäytymisenä, vastustuksena tai toistuvina myöhästymisinä ja poissaoloina. Tällaista havaitessaan ohjaajat ottivat asian lempeästi puheeksi ja muistuttivat, että ryhmä on hyvä paikka harjoitella epämukavuusalueella liikkumista.
Turvallinen tila luodaan yhdessä
Ryhmien toimintakaudet päätettiin aina ryhmien omiin päätösjuhliin, jossa osallistujat saivat antaa positiivista palautetta toisilleen suullisesti, kortein ja/tai kirjoituksen muodossa. Myös lyhyemmissä (8 kerran) ryhmissä oli havaittavissa onnistunutta ryhmäytymistä. Nuoret muun muassa sanoittivat kokemustaan siitä, miten nopeassa ajassa yhteisöllisyyden kokemuksia voi syntyä. Sensen ohjaajat puolestaan toivat esiin, miten osallistujat ovat itse olleet luomassa turvallisempaa tilaa toisilleen ja myös onnistuneet siinä.
Vamoksen työote vaikutti turvallisemman tilan syntymiseen myös yksilövalmennuksessa. Työskentelyssä lähdettiin liikkeelle nuoren määrittelemistä tarpeista ja tavoitteista, valmennussuunnitelma rakennettiin yhteistyössä nuoren kanssa ja valmennuksen kesto määrittyi peilaamalla yhdessä nuoren tavoitteisiin. Mitään ei siis tehty ilman nuoren osallistumista. Tällä tavoin rakennettiin turvallisuuden tunnetta ja tuettiin nuoren luottamusta omaan osallisuuteen ja toimijuuteen.
Ammattilaisen on hyvä pyrkiä työssään sukupuolineutraaliin kielenkäyttöön
Sukupuolineutraalilla kielenkäytöllä viitataan puheeseen, joka on vapaa sukupuoleen kohdistuvista oletuksista ja määrittelyistä. Tällainen tapa puhua tekee tilaa vaihtoehdoille sukupuolibinäärin (nainen—mies) ulkopuolella ja antaa osallistujalle mahdollisuuden olla kokonaan puhumatta omasta tai toisen sukupuolesta (esim. ”onko sinulla kumppania?” vrt. suora oletus mahdollisen kumppanin sukupuolesta).
Toinen hyväksi havaittu keino signaloida moninaisuuden huomioimista on erilaisten vaihtoehtojen sanoittaminen ääneen, esim. ”Mitä haluat, että merkataan tähän sukupuolen kohdalle: nainen, mies vai muu?” (vrt. suora oletus osallistujan sukupuolesta).
Jos sanat menevät jatkuvasti sekaisin, oman työn tukena voi menetelmäoppaan lisäksi hyödyntää esimerkiksi Setan sateenkaarisanastoa. Termejä tärkeämpää on kuitenkin aina nuoren oma kokemus. Ammattilaisen tulee kunnioittaa sekä nuoren oikeutta itsemäärittelyyn että nuoren oikeutta olla määrittelemättä itseään.
Palaa oppaan aloitussivulle
