Hyppää sisältöön

Ahmed – Traumasta toipuva, turvaa ja vakautta tarvitseva

Nuori, jonka traumaoireilu haittaa merkittävästi arjen toimintakykyä. Tulevaisuuden ja uuden elämän rakentamiseksi nuori tarvitsee turvaa, vakautta ja apua traumaoireisiin.

Piirroskuva henkilöstä istumassa jalat ristissä, käsivarret rinnan päällä mietteliäänä, tumma sininen paita ja punaiset housut, ympärillä kukkia ja kastelukannu symboloimassa hoivaa ja toipumista.

Olen turvassa, mutta keho ei tiedä sitä vielä.

Ahmed tuli Suomeen yksin alaikäisenä. Hän lähti, koska hänen kotimaassaan sota ja väkivalta olivat osa arkea. Ahmed ei lähtöhetkellä tiennyt, näkisikö perhettään enää koskaan. Osa hänen läheisistään oli menehtynyt, ja osa perheestä eli edelleen turvattomissa oloissa.

Matka Suomeen oli pitkä ja vaarallinen. Ahmed muistaa erityisesti yöt: metsässä nukkumisen, kylmyyden ja jatkuvan valppauden.

”Sulla ei ole mitään. Pitää piiloutua, nukkua metsässä. Merellä huonolla veneellä voi jopa kuolla”, Ahmed kertoo kokemuksistaan. Matkan aikana Ahmed altistui myös suoralle väkivallalle, mikä osaltaan näkyy kehollisena valppautena ja vaikeutena rauhoittua arjessa. Matkalla ei ollut tilaa heikkoudelle – jossain vaiheessa tunteet menivät pois päältä. Se ei ollut tietoinen päätös, vaan tapa selvitä tilanteesta, jossa ei ollut vaihtoehtoja.

Turvassa, mutta ei rauhassa

Suomeen saapuessaan Ahmed oli turvassa, mutta ei rauhassa. Kehossa oli jatkuva jännitys. Äkilliset äänet säikäyttivät, uni katkesi painajaisiin ja väsymys painoi päivät. Päivisin hän väsyi nopeasti, eikä jaksanut keskittyä. Hän vältteli paikkoja, joissa on paljon ihmisiä – silti yksin oleminen tuntui raskaalta.

”Kun tulin Suomeen, olin ihan shokissa”, hän kuvaa.

Suomeen asetuttuaan Ahmed huomasi, miten suuri merkitys pienillä, konkreettisilla arjen asioilla oli:

”Kun saa ruokaa, puhtaan paidan päälle ja pääsee pesulle, se tuntuu niin mahtavalta, ettei millään muulla ole merkitystä.” Tällaiset pienet asiat viestivät hänelle turvallisuudesta. Mutta muutoin Ahmedin oli vaikea sanoittaa oloaan. Hän sanoi vain, että ”kaikki on vaikeaa” tai että ”pää ei ole kunnossa”. Hän pelkäsi, että menneisyydestä puhuminen vie hänet mukanaan – ja samalla koki painetta näyttää pärjäävältä.

Arki tuntuu raskaalta

Arjessa pienetkin vaatimukset tuntuivat suurilta. Aikataulut ja uudet ihmiset kuormittivat, ja Ahmed vetäytyi yhä enemmän. Jos olo oli liian levoton tai väsynyt, hän jäi pois sovituista asioista. Ulkopuolelta tämä saattoi näyttää sitoutumattomuudelta, mutta Ahmedin näkökulmasta kyse oli turvattomuuden tunteesta.

Hän suhtautui varauksella myös uusiin aikuisiin ja palveluihin. Luottamus rakentui hitaasti, sillä aiemmat kokemukset olivat opettaneet hänelle, että toisiin turvautuminen saattoi johtaa pettymykseen tai olla jopa vaarallista.

Turva alkaa rakentua

Käänne Ahmedin tilanteessa tapahtui pikkuhiljaa, kun joku pysähtyi hänen rinnalleen ja antoi mahdollisuuden puhua oman jaksamisen mukaan ilman painostamista. Ahmed arvosti sitä:

”Pitää antaa aikaa ja tilaa, ei tulla vaan päälle kysymyksillä.” Kun keskustelu ei heti kohdistunut menneisiin tapahtumiin vaan tämänhetkiseen arkeen – uneen, kehon tuntemuksiin ja mielekkään tekemisen löytämiseen – Ahmed uskalsi jäädä. Hän koki voivansa edetä omassa tahdissaan ja rakentaa ensin luottamusta häntä auttaviin ihmisiin.

Hitaasti alkoi tapahtua jotakin. Ahmed huomasi, että oireista pystyi puhumaan ilman, että ne veivät mukanaan, kun ympärillä oli riittävästi luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Kehon reaktiot saivat merkityksen – ne eivät olleetkaan merkki heikkoudesta. Uni tasaantui, kehon jännitys helpotti hetkittäin.

Ahmed uskalsi joskus sanoa ääneen, että häntä pelotti, vaikka mitään konkreettista uhkaa ei ollut. Asioista puhuminen tuntui itsessään vapauttavalta. Turvallisuuden tunne ei tullut kerralla, mutta hän alkoi tunnistaa hetkiä, jolloin olo oli vakaampi kuin ennen. Vähitellen Ahmed sai takaisin myös pystyvyyden ja hallinnan tunnettaan. Hän alkoi nähdä itsensä paitsi vaikeita asioita kokeneena myös niistä selviytyneenä nuorena:

”Mä pelasin elämälläni ja mä pelastin elämäni!”

Tilaa omalle elämälle

Nyt Ahmedin elämässä on alkanut tulla tilaa myös muille tarpeille. Ahmedin elämä on pitkään ollut pelkkää selviytymistä, eikä hänelle ole muodostunut vahvaa ystäväverkostoa, yhteisöä tai paikkaa, johon hän kokisi kuuluvansa. Yksinäisyys ei ole vain epämukava olotila, vaan se hidastaa myös toipumista. Aluksi kynnys osallistua ryhmiin on korkea eikä uusien ihmisten kohtaaminen tunnu turvalliselta. Vähitellen hän alkaa kuitenkin kiinnostua muiden seurasta ja huomaa nauttivansa siitä.

Ahmedille on aluksi tärkeää, että on olemassa matalan kynnyksen paikka, jossa voi luoda yhteyttä muihin nuoriin ilman paineita. Myös ryhmätoimintaan osallistuminen ja uusien harrastusten kokeileminen alkavat ajan myötä tuntua mahdollisilta. Ahmed alkaa löytää suuntaa elämälleen ja luottaa jälleen omiin voimavaroihinsa. Hänen arkeensa vaikuttavat kuitenkin edelleen huoli turvattomissa oloissa elävästä perheestä ja suru läheisten menetyksistä.

Nuoren tukeminen

Oheinen listaus kokoaa esimerkkejä tukimuodoista, jotka voivat vastata nuoren tilanteeseen ja tarpeisiin. Ahmedin tilanteessa painottuvat turvallisuuden tunteen vahvistaminen ja vakauttaminen sekä arjessa että traumafokusoidun hoidon avulla. On tärkeää vahvistaa perusturvan ja sisäisen turvan tunnetta, kehon ja hermoston rauhoittumista sekä luottamusta ja kuuluvuuden tunnetta.

  1. Hoito ja kuntoutus. Ahmedin traumaoireilu haittaa selvästi arjen toimintakykyä: univaikeudet, ahdistus, kehollinen valppaus, ylikuormittuminen ja vetäytyminen. Traumasensitiivinen, pitkäjänteinen hoito ja kuntoutus, joissa edetään turvallisesti ja nuoren tahdissa, auttavat nuorta pärjäämään oireiden kanssa ja siten vahvistavat hänen hallinnan tunnettaan. Työskentelyyn otetaan mukaan nuoren verkosto, ja yhdessä mietitään, miten nuoren hyvinvointia voidaan tukea arjessa. Myös nuoren läheisiä voidaan ottaa mukaan työskentelyyn, kun se mahdollista ja nuori sitä itse toivoo.
  2. Matalan kynnyksen kohtaamispaikka. Kun turva ja vakautuminen vahvistuvat, Ahmed tarvitsee yhteyttä muihin. Aluksi sopivin voi olla matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa ei tarvitse selittää tai esitellä itseään. Myöhemmin myös ryhmätoimintaan osallistuminen voi tulla mahdolliseksi. Kohtaamispaikan kautta hän tutustuu myös vertaisryhmätoimintaan ja uusiin harrastusmahdollisuuksiin.
  3. TRT-ryhmä. TRT-ryhmätoiminnan avulla Ahmed oppii keinoja pärjätäkseen oireidensa kanssa. Ryhmässä tehdään erilaisia harjoituksia, joiden avulla Ahmed voi puhua, jakaa asioita ja ymmärtää, ettei hän ole tulossa hulluksi vaan oireet ovat normaaleja reaktioita epänormaaleihin tilanteisiin. TRT-ryhmän oikea-aikaisuutta arvioidaan, ja interventio toteutetaan osana nuoren kokonaisvaltaista tukea, ei siitä irrallisena toimenpiteenä.

Toimintamalli yksin alaikäisenä Suomeen tulleiden nuorten tueksi

Mallinnus on toteutettu osana YTYÄ-hanketta yhteiskehittämisen ja palvelumuotoilun keinoin yhdessä kohderyhmän nuorten ja verkoston kanssa. YTYÄ-hankkeen päämääränä on vahvistaa ilman huoltajaa alaikäisenä maahan tulleiden nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia, mielenterveyttä ja sosiaalisia suhteita. Hankkeen toteuttuvat Diakonissalaitos ja Suomen Punainen Risti.