Tämä sitoumus ihmisoikeuksien kunnioittamisesta kattaa Diakonissalaitoksen yleishyödyllisen Diakonia ja sosiaalinen vastuu -toimialan sekä sosiaali- ja terveyspalveluja tarjoavan Rinnekodit Oy:n toiminnan. Sitoumus koskee koko henkilöstöämme sekä kaikkea liiketoimintaamme ja toimittajiamme. Diakonissalaitoksen ylin johto (konsernin johtoryhmä) on hyväksynyt tämän ihmisoikeussitoumuksen ja on samalla sitoutunut kehittämään toimintaamme haitallisten ihmisoikeusvaikutusten minimoimiseksi asianmukaista huolellisuutta noudattaen. Ihmisoikeuksien edistäminen on osa vastuullisuusohjelmaamme.
1. Sitoumukset ja periaatteet
Diakonissalaitos edellyttää työntekijöiltään, yhteistyökumppaneiltaan ja sidosryhmiltään voimassa olevan lainsäädännön sekä Diakonissalaitoksen eettisten periaatteiden noudattamista. Diakonissalaitos on lisäksi sitoutunut kaikkiin kansainvälisesti tunnustettuihin ihmisoikeuksia sisältäviin periaatteisiin ja edellyttää niihin sitoutumista myös kaikilta sidosryhmiltään. Diakonissalaitos edistää näitä oikeuksia omassa toiminnassaan. Lapsityövoiman tai pakkotyövoiman käyttöä emme hyväksy missään muodoissa, alihankintaketjut mukaan luettuna.
Edellä mainittuja kansainvälisiä sopimuksia ja periaatteita ovat erityisesti:
- YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus (Universal Declaration of Human Rights)
- Kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistus työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista (The ILO Declaration on Fundamental Principles and Rights at Work)
- YK:n yleissopimus kansalais- ja poliittista oikeuksista (International Covenant on Civil and Political Rights (ICCPR)
- YK:n yleissopimus taloudellisista, sosiaalisista ja sivistyksellisistä oikeuksista (International Covenant on Economic, Social and Cultural Rights, CESCR)
- YK:n Global Compact -aloite
- YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet (UN Guiding Principles On Business and Human Rights, UNGP)
2. Ihmisoikeudet Diakonissalaitoksen toiminnassa
Diakonissalaitoksella on tilaa kaikille ja kaikenlaisille ihmisille. Olemme syrjinnästä vapaa yhteisö ja mukana rakentamassa yhteiskuntaa, jossa kaikkien ihmisarvo toteutuu. Monimuotoisuus ja erilaiset näkökulmat ovat arvokkaita ja välttämättömiä toiminnassamme ja kehittämisessä, ja olemme sitoutuneet edistämään monimuotoisuutta konkreettisin toimenpitein (ml. tietoisuuden ja ymmärryksen lisääminen, työkalujen kehittäminen, kyselyt, henkilökunnan kouluttaminen). Näitä toimenpiteitä erittelemme tarkemmin Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmassamme. Olemme myös laatineet turvallisemman tilan periaatteet kaikkia Diakonissalaitoksen toiminnassa mukana olevia varten ja jokaisen työntekijämme ja toimintaamme osallistuvan on noudatettava näitä periaatteita.
2.1 Meillä töissä
Työnantajana olemme sitoutuneet edistämään työntekijöidemme ihmisoikeuksia lainsäädännön, kansainvälisten sopimusten ja omien arvojemme mukaisesti. Rekrytoimme työntekijät heidän kykyjensä ja soveltuvuutensa perusteella sukupuoleen, ikään, vakaumukseen, kansallisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai mahdolliseen työrajoitteeseen katsomatta. Palkkaamme myös kokemusosaajia ja meillä on mahdollisuus täsmätyöhön. Näillä toimilla edistämme työelämän vastaanottavuutta ja työssä jaksamista. Kiinnitämme erityistä huomiota niiden työntekijöiden oikeuksiin, jotka on palkattu ulkomailta, sillä ulkomaisen työvoiman rekrytointiin liittyvistä riskeistä huolimatta haluamme turvata heille samanlaiset oikeudet kuin muillekin työntekijöillemme.
Työntekijöillämme on oikeus oikeudenmukaiseen palkkaukseen, osaamisen kehittämiseen, palautteen saamiseen, tietoon konsernin asioista, tasa-arvoiseen, turvalliseen ja kehittyvään työympäristöön, järjestäytymiseen sekä yksityisyyden ja yksityiselämän kunnioitukseen. Tarjoamme työntekijöillemme turvallisen, terveellisen ja viihtyisän työpaikan, jossa noudatamme työterveys- ja työturvallisuusnormeja sekä lainmukaisia työaikoja.
Työyhteisömme on yhdenvertainen ja työntekijöitä kohdellaan oikeudenmukaisesti. Olemme työpaikka, jossa jokainen ihminen on samanarvoinen juuri sellaisena kuin on. Edellytämme työntekijöiltä asiallista ja arvostavaa käytöstä kaikkia kohtaan. Puutumme aktiivisesti epäasialliseen kohteluun ja häirintätapauksiin.
2.2 Meillä asiakkaana ja osallistujana
Kohtaamme työssämme eri tavoin haavoittuvassa tai syrjityssä asemassa olevia ihmisiä, joiden ihmisoikeudet, kuten oikeus kotiin, riittävään toimeentuloon tai yhdenvertaiseen kohteluun eivät välttämättä toteudu. Sitoudumme työmme kautta luomaan asiakkaillemme ja toimintaamme osallistuville mahdollisuuksia ottaa käyttöön omat toimintavalmiutensa ja elää ihmisarvoista elämää omista lähtökohdistaan käsin. Kohtelemme asiakkaitamme ja toimintaamme osallistuvia yhdenvertaisesti ja turvallisemman tilan periaatteet huomioiden.
Toiminnassamme ihmisarvon kunnioittamiseen kuuluvat perustarpeiden turvaaminen, inhimillisesti arvokkaan elämän mahdollistaminen ja itsemääräämisoikeuden vahvistaminen. Olemme sitoutuneita vahvistamaan ja tukemaan palveluissamme olevien asiakkaiden itsemääräämisoikeutta eri tavoin sekä vaikuttamaan yhteiskunnan eri alueilla itsemääräämisoikeuden edistämiseksi.
Käsittelemme ja säilytämme henkilö- ja sopimustietoja luottamuksellisina ja kunnioitamme yksityisyyttä. Huolehdimme tietosuojasta ja tietoturvasta lainsäädännön ja omien ohjeistustemme mukaisesti. Emme käytä luottamuksellista tietoa muuhun kuin työtehtäviemme hoitamiseen.
2.3 Ihmisoikeusriskit osana vastuullista hankintaa ja sijoittamista
Edellytämme toimittajiltamme konsernin hankintaperiaatteiden ja tapamme toimia -ohjeen hyväksymistä ennen yhteistyön aloittamista. Hankintaperiaatteiden mukaisesti toimittajamme sitoutuvat reiluun ja eettisesti kestävään liiketoimintaan. Odotamme toimittajien edistävän ja kunnioittavan kaikessa toiminnassaan kaikkia kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia, mukaan lukien työelämän oikeudet, ja varmistuvan siitä, että he eivät ole mukana ihmisoikeusloukkauksissa.
Hankinnan ihmisoikeusriskejä kartoitetaan ja pyritään vähentämään ihmisoikeusvaikutusten arvioinnin ja jatkuvan huolellisuusvelvoiteprosessin avulla. Diakonissalaitoksella hankinnan riskit liittyvät erityisesti ulkoistettuihin palveluihin, kuten rakennus-, kiinteistö-, ruoka- ja siivouspalveluihin. Varmistamme myös, että suurimpien toimittajiemme alihankintaketjut vastaavat eettisten periaatteidemme vaatimuksia.
Diakonissalaitoksella on merkittävää sijoitusomaisuutta, jonka tuottoa käytetään toiminnan rahoittamiseen. Sijoittamista ohjaa hallituksemme hyväksymä sijoituspolitiikka, jossa määritellään myös sijoitusten vastuullisuusperiaatteet. Edellytämme ulkoisilta varainhoitajilta YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden allekirjoittamista, ja varat tulee sijoittaa vastuullisten toimijoiden instrumentteihin.
3. Ilmoituskanava
Diakonissalaitoksella on käytössä ilmoituskanava, jonka kautta työntekijät, alihankintaketjujen työntekijät, vuokratyöntekijät, asiakkaat, yhteistyökumppanit tai muut sidosryhmien edustajat voivat tehdä ilmoituksia havaitessaan tai kokiessaan lain, yleisen edun, Diakonissalaitoksen tapa toimia -ohjeen tai tämän ihmisoikeussitoumuksen vastaista toimintaa. Ilmoituksen voi tehdä nimettömänä tai antamalla yhteystiedot. Yhteystietojen jättäminen antaa mahdollisuuden lisäselvityksen pyytämiselle tarvittaessa.
Jokaisen Diakonissalaitoksen työntekijän vastuulla on omalta osaltaan ylläpitää hyvää ja eettistä toimintaympäristöä. Työntekijöitämme kehotetaan ilmoittamaan mahdollisista havainnoistaan sekä työsuhteeseen ja henkilöstöön liittyvistä asioista ensisijaisesti suoraan esihenkilölleen, tämän esihenkilölle tai HR:n edustajalle. Työntekijät voivat myös lähettää sähköpostia konsernin hallinnolle. Jos tämä ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista, ilmoituksen voi vaihtoehtoisesti jättää ilmoituskanavan kautta.
Ilmoitukset voivat koskea mitä tahansa väärinkäytöksiä. Seuraaviin aiheisiin liittyvät rikkomukset tai epäilyt kuuluvat ilmoittajansuojelulainsäädännön soveltamisalaan:
- julkiset hankinnat ja kilpailuoikeus
- harmaa talous, rahanpesun ja terrorismin rahoituksen ehkäiseminen,
- tuoteturvallisuus ja vaatimustenmukaisuus,
- työturvallisuus ja ympäristönsuojelu,
- kuluttajansuoja ja kansanterveys,
- yksityisyyden ja henkilötietojen suoja sekä verkko- ja tietojärjestelmien turvallisuus
Myös muista kuin ilmoittajansuojelulainsäädännön soveltamisalaan kuuluvista rikkomuksista tai epäilyistä on mahdollista tehdä ilmoitus ilmoituskanavan kautta, mutta tällöin ilmoittaja ei saa ilmoittajasuojalain mukaista suojaa, vaan näissä tapauksissa sovelletaan muuta soveltuvaa lainsäädäntöä. Diakonissalaitos takaa kuitenkin vilpittömästi ilmoituksen tehneille (lainsäädännön puitteissa) luottamuksellisen ja sensitiivisen tutkinnan. Nämä muut rikkomukset tai epäilyt voivat olla esimerkiksi:
- häirintä, syrjintä tai epäasiallinen käytös
- työturvallisuuteen liittyvät asiat
- Diakonissalaitoksen kansainvälisiin hankkeisiin liittyvät väärinkäytökset tai laiminlyönnit
Diakonissalaitos ei hyväksy minkäänlaisia toimenpiteitä, jotka kohdistuvat ilmoituksen tehneeseen tai sen käsittelyyn osallistuneeseen henkilöön. Tällaisia kiellettyjä toimia ovat esimerkiksi uhkailu, rangaistukset, syrjintä, ilmoittamisen estäminen tai yritykset vaikuttaa ilmoituksen sisältöön.
Ilmoituskanavaa ei saa käyttää toisen henkilön perusteettomaan tai tahalliseen vahingoittamiseen. Ilmoituskanavaa ei ole tarkoitettu asiakaspalautteen, laskutusasioiden tai palvelun ehtoihin liittyvien asioiden ilmoittamiseksi. Palautetta niistä voi antaa Palaute-lomakkeella.
Diakonissalaitoksen Whistle Blower-ilmoituskanava on ulkopuolisen palveluntuottajan toteuttama sähköinen järjestelmä, jonka kautta tulleet ilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti. Henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan soveltuvin osin voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä. Tutkintaan on mahdollista ottaa mukaan ulkopuolisia asiantuntijoita, joita koskee salassapitovelvollisuus. Henkilön oikeuksien loukkaamiseen liittyvät tutkinnat suoritetaan sensitiivisesti siten, että loukkauksen kohteeksi joutuneen henkilön hyvinvointi on keskiössä koko prosessin ajan.
4. Ihmisoikeustyön kehittäminen, riskien minimointi ja korjaavat toimenpiteet
Olemme aloittaneet YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskeviin ohjaaviin periaatteisiin perustuvan prosessin ihmisoikeuksiin liittyvän asianmukaisen huolellisuuden (human rights due diligence) toteuttamiseksi vuoden 2025 aikana. Tähän prosessiin kuuluu myös ihmisoikeusvaikutusten arviointi, jonka olemme sitoutuneet toteuttamaan kolmen vuoden välein. Prosessin mukaisesti tunnistettuja ihmisoikeusvaikutuksia ja -riskejä pysäytetään, ehkäistään ja lievennetään, tehtyjä toimia seurataan ja niistä tiedotetaan sekä tehdään tarvittaessa kielteisiä vaikutuksia korjaavia toimenpiteitä.
Jos keskeiset toimintomme aiheuttavat tosiasiallisia kielteisiä ihmisoikeusvaikutuksia, sitoudumme tekemään korjaavia toimenpiteitä yhdessä toimittajiemme kanssa. Tällaisissa tapauksissa tarjoamamme korjaavat toimenpiteet eivät rajoita tai estä yksilöitä tai yhteisöjä käyttämästä muita oikeussuojakeinoja, kuten viranomaisten, tuomioistuinten tai kansainvälisten valituskanavien tarjoamia prosesseja. Diakonissalaitoksen arvojen mukaisesti sidosryhmät, ml. asiakkaat ja toimintaan osallistuvat henkilöt, osallistuvat asianmukaisen huolellisuuden prosessin kaikkiin vaiheisiin.