Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. Tavoitteemme eduskuntavaaleihin 2027

Palautetaan nuorten luottamus tulevaan

Kevään 2027 eduskuntavaaleissa ratkaistaan, miten ihmisarvo toteutuu Suomessa arjessa. Diakonissalaitos katsoo vaaleja niiden ihmisten näkökulmasta, joiden arjessa päätökset näkyvät heti: onko koti, pääseekö hoitoon ajoissa, pysyykö mukana koulussa, työssä ja yhteisöissä.

Meille jokaiset vaalit ovat ihmisarvovaalit. Siksi nostamme vaalikeskusteluun viisi asiaa, joissa muutos on mahdollinen ja vaikutus on suuri. Yksi niistä on nuorten tulevaisuususkon palauttaminen.

Nuori nainen vihreässä neuleessa katsoo suoraan kameraan, taustalla sumuinen ikkuna.

Nuorten tulevaisuususko on heikentynyt ja työttömyysaste on kasvanut. Moni nuori kamppailee arjenhallinnan haasteiden, kasvavien paineiden ja epävarmuutta lisäävien yhteiskunnallisten muutosten keskellä. Kohdentamalla vaikuttavaa ja kokonaisvaltaista tukea erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville nuorille voimme vahvistaa heidän polkujaan kohti koulutusta ja työelämää.

Kun vaikeudet kasautuvat, riski pudokkuudesta kasvaa

Nuoret ovat hyvin moninainen ryhmä. Osa voi erinomaisesti, mutta osalla nuorista vaikeudet kasautuvat, ja he jäävät ilman tarvitsemaansa tukea juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsisivat. Tämä lisää riskiä pudota koulutuksesta, työstä ja yhteisöistä. Me emme voi antaa yhdenkään nuoren tippua toivottomuuteen.

Nuorten kohdalla varhainen ja kokonaisvaltainen tuki on erityisen vaikuttavaa. Matalan kynnyksen sosiaalinen kuntoutus tarjoaa tukea nuorille, joiden elämäntilannetta kuormittavat samanaikaisesti moninaiset haasteet esimerkiksi mielenterveysongelmat, päihteiden käyttö, yksinäisyys ja/tai pitkittynyt työ- ja kouluelämän ulkopuolella oleminen.

Esimerkiksi vuonna 2025 Diakonissalaitoksen nuortenpalvelu Vamoksen valmennukselliseen toimintaan osallistuneista nuorista työ- ja koulutuspoluille siirtyi 43 %. Vamos perustuu siihen, että jokainen nuori saa oman työntekijän, jolta saa tukea niin arkeen kuin tulevaisuudenkin suunnitteluun. Lopullinen tavoite on löytää polku opiskelemaan tai töihin.

  • Vuonna 2025 Vamoksen toimintaan osallistui 3791 nuorta. Heistä 2390 oli intensiivisessä yksilö- tai ryhmävalmennuksessa. Valmennukselliseen toimintaan osallistuneista nuorista 1274 päätti palvelussa, ja heistä työ- ja koulutuspoluille siirtyi 43 %.
  • Koulutustason nostolla ja sitä kautta työurien pidentämisellä on merkittävä vaikutus työllisyysasteeseen ja kansantalouteen laajemminkin. Yhden nuoren työllisyys- tai koulutuspolulle ohjautuminen tarkoittaa 5 000–7 000 euron vuosittaista taloudellista hyötyä yhteiskunnalle lisääntyneinä tuloina ja vähentyneinä tulonsiirtoina ja muina kustannuksina. Yhden nuoren Vamos-valmennus puolestaan maksaa keskimäärin 3500 €.1

Nuorten polkuja kohti työelämää on tuettava varmistamalla myös, että työnteko on aidosti kannattavaa, ja että työelämässä tunnistetaan paremmin erilaiset työkykyyn vaikuttavat elämäntilanteet. Kaikki työ on arvokasta, myös pienemmillä viikkotunneilla.

Ratkaisumme

  • Tuodaan matalan kynnyksen sosiaalinen kuntoutus osaksi palveluvalikoimaa: Lisätään matalan kynnyksen sosiaalinen kuntoutus nuorille osaksi palveluvalikoimaa ja kehitetään sen tavoitteellisuutta koulutukseen ja työllisyyteen ohjaavammaksi.
  • Taataan jokaiselle nuorelle toisen asteen koulutus: Huolehditaan, että jokainen nuori saa vähintään toisen asteen koulutuksen. Tämän turvaamiseksi tarjotaan kohdennettua ja vaikuttavaksi todettua tukea heille, jotka ovat vaarassa jäädä peruskoulun varaan tai ovat vaarassa pudota toisen asteen koulutuksesta.
  • Tehdään työnteosta aina kannattavaa palauttamalla suojaosat: Palautetaan suojaosat tasolle, joka tekee työnteosta aidosti kannattavaa. Työttömyysturvan rinnalla erityisesti toimeentulotuen ansiotulovähennyksellä on ratkaiseva rooli työnteon kannustavuuden ja taloudellisen perusturvan vahvistamisessa.

Ratkaisu: Tuodaan matalan kynnyksen sosiaalinen kuntoutus osaksi palveluvalikoimaa

Varhainen ja kokonaisvaltainen tuki auttaa nuoria kiinnittymään tuen piiriin ja pitkällä aikavälillä rakentamaan polkuja kohti koulutusta ja työelämää. Pitkäjänteisellä sekä rinnalla kulkevalla tuella voidaan rakentaa ja palauttaa nuoren luottamus palvelujärjestelmään sekä kannatella nuorta erilaisten nivelvaiheiden ylitse palvelujärjestelemässä.

Lisäämällä Diakonissalaitoksen Vamoksen kaltainen matalan kynnyksen sosiaalinen kuntoutus osaksi palveluvalikoimaa varmistamme, että jokainen tarvitseva nuori saa oikea-aikaista ja vaikuttavaa tukea. Tämä on investointi, joka maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.

Kirjausehdotus ohjelmaan: Lisätään matalan kynnyksen sosiaalinen kuntoutus nuorille osaksi palveluvalikoimaa, ja kehitetään sen tavoitteellisuutta koulutukseen ja työllisyyteen ohjaavammaksi.

Ratkaisu: Taataan jokaiselle nuorelle toisen asteen koulutus

Koulutukseen panostaminen on poliittisesti tärkeä ja laajalti jaettu tavoite. Oppivelvollisuuden laajentaminen on ollut hyvä toimi, mutta samalla se on tuonut näkyväksi sen, että kaikille opiskelijoille ei riitä oppilaitoksen tarjoama tuki tai sitä ei pystytä kohdentamaan riittävän varhaisessa vaiheessa. Erityisesti näitä nuoria tukemalla koulutustasoa saadaan nostettua ja sitä kautta työuria pidennettyä, millä on merkittävä vaikutus työllisyysasteeseen ja kansantalouteen laajemminkin.  Nuoria voidaan tukea muun muassa kytkemällä kuntoutus‑ ja valmennuspolut tiiviimmin osaksi opintopolkua ja tarjoamalla kohdennettua tukea, joka mahdollistaa opintojen suorittamisen myös erilaisissa elämäntilanteissa.

Kirjausehdotus ohjelmaan: Huolehditaan, että jokainen nuori saa vähintään toisen asteen koulutuksen. Tämän turvaamiseksi tarjotaan kohdennettua ja vaikuttavaksi todettua tukea heille, jotka ovat vaarassa jäädä peruskoulun varaan tai ovat vaarassa pudota toisen asteen koulutuksesta.

Ratkaisu: Tehdään työnteosta aina kannattavaa palauttamalla suojaosat  

Työn on aina oltava kannattavaa, myös pienemmillä viikkotunneilla. Kaikille kokoaikatyö ei ole mahdollista joko elämäntilanteen tai pysyvän toimintakyvyn alentumisen takia. Erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville osa- ja täsmätyökykyisille sekä nuorille suojaosa on tarjonnut keinon yhdistää työ ja toimeentulo. Suojaosa on toiminut kannustimena tehdä työtä myös pienemmissä määrin tai se on ovat voinut mahdollistaa asteittaisen palaamisen työelämään ilman, että pienimuotoinen työnteko johtaisi merkittävään etuuksien menetykseen tai kuormittavaan byrokraattiseen selvittelyyn.

Nuoret pääsevät usein osa-aika- ja keikkatyön avulla työelämään kiinni ja saavat sitä kautta työkokemusta sekä uusia työmahdollisuuksia tulevaisuudessa. Osa-aikatyön lisääntyminen voi myös vähentää erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalvelujen tarvetta. Työllä on itseisarvo, on se sitten osa-aikaista tai kokoaikaista, ja se tarjoaa ihmisille toimijuuden ja pystyvyyden kokemuksia sekä uskoa tulevaan. Pienimuotoisempaankin työntekoon tulee kannustaa ihmisiä luomalla varmuutta työllistymisen kannattavuudesta. Nyt on jo viitteitä siitä, että suojaosan poistaminen on passivoinut työelämään siirtyviä tai palaavia ja tuonut byrokraattisia haasteita.

Kirjausehdotus ohjelmaan: Palautetaan suojaosat tasolle, joka tekee työnteosta aidosti kannattavaa. Työttömyysturvan rinnalla erityisesti toimeentulotuen ansiotulovähennyksellä on ratkaiseva rooli työnteon kannustavuuden ja taloudellisen perusturvan vahvistamisessa.


Lähteet

  1. Merikukka ym. (2021). Vamos-nuortenpalvelun vaikuttavuustutkimus. ITLA https://www.diakonissalaitos.fi/wp-content/uploads/sites/7/2025/11/Diakonissalaitos_Itla_Vamos-nuortenpalvelun-vaikuttavuustutkimus.pdf

Ota meihin yhteyttä