Valitse kieli
Svenska
Suomi
English
Lahjoita
  1. Etusivu
  2. Maahantulijat ja kansainvälinen työ
  3. Romanityömme
  4. Opas journalisteille: Kuinka kertoa siirtolaistaustaisista romaneista?

Opas journalisteille: Kuinka kertoa Itä-Euroopan romaneista?

Tämä opas on toteutettu yhteistyössä Sopiva Sovittelujournalistit ry:n, toimittajien sekä siirtolaisromanien kanssa. Opas koostuu yhdeksästä näkökulmasta, joiden kautta pääset tutustumaan myös vuosien varrella julkaistuihin esimerkkiartikkeleihin sekä taustatietoa sisältävään materiaaliin. Oppaan liitteenä on linkkilista lähdemateriaalin äärelle sekä kokemusasiantuntijan kertomus yhteistyöstä journalistien kanssa Suomessa.

Romanityömme Suomessa
Romanityömme kansainvälisesti
Henkilö seisoo selin kameralle kaupungin kadulla talvitakissa ja pitkässä hameessa, ympärillä kerrostaloja ja pysäköityjä autoja.

Taustaa

Itä-Euroopasta pääosin toimeentulon vuoksi muihin EU-maihin saapuvat romanit ovat olleet osa suomalaista yhteiskuntaa lähes 20 vuoden ajan. Yhtä kauan heistä on myös kerrottu suomalaisessa mediassa. Aluksi uutisointi painottui usein uhkiin, laillisuuteen ja uhrinäkökulmiin, ja heidän elämäänsä tarkasteltiin pääasiassa suomalaisten näkökulmasta ja viranomaispuheen kautta.

Vähitellen journalismi on kuitenkin saanut lisää sävyjä: syvällisempää henkilökuvausta, monipuolisempia tarinoita, kunnioittavaa kohtaamista ja näkökulmia romanikulttuureihin – sekä juttuja, jotka taustoittavat moniperusteista syrjintää ja absoluuttista köyhyyttä. Hyvin tehty journalismi auttaa purkamaan stereotypioita, vahvistaa romanien omaa ääntä ja lisää tietoa rakenteellisista kysymyksistä sekä yhteisöjen moninaisuudesta. Romaniaiheisiin syvällisesti perehtyneitä toimittajia on Suomessa kuitenkin edelleen varsin vähän.

Journalismilla on vastuu yhdenvertaisesta representaatiosta

Siirtolaistaustaisia romaneja kuvaavat mediaesitykset asettuvat useisiin viitekehyksiin: toisaalta ne sijoittuvat suomalaisessa yhteiskunnassa ja journalismissa vallitsevaan 500-vuotiseen romaniuden esittämisen jatkumoon, toisaalta ne ovat osa laajempaa vähemmistöjen esittämistä. Molempien suhteen journalismilla on merkittävä vastuu; median tulisi toimia tilana, jossa antirasistinen ja yhdenvertainen yhteiskunta voi toteutua.

Euroopan romaniväestö on moninainen

Romaniväestö on Euroopan suurimpia etnisiä vähemmistöjä, ja se pitää sisällään kulttuurisesti sekä sosioekonomisen asemansa näkökulmasta moninaisia yhteisöjä. Yhteensä romaneja on Euroopassa 10–12 miljoonaa. Kulttuuriperinteet, yhteisöjen vahvuus ja toimijuus, resilienssi, rikas kieli- ja taideperinne, hengellisyys sekä perhe- ja sukuyhteyksien merkitys ovat keskeisiä voimavaroja, jotka ovat auttaneet romaniyhteisöjä säilyttämään identiteettinsä ja selviytymään haastavissakin olosuhteissa. Samalla romaneista noin 80 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella, ja 30 prosentilla ei ole kodissaan juoksevaa vettä. Yhdenvertaisuuden ja rakenteellisen rasismin näkökulmasta heidän kohtaamiaan ongelmia ovat myös etninen profilointi, työnsaannin ja asumisen esteet sekä koulutuksessa kohdattu syrjintä.

Yhteistyöstä syntyi journalisteille suunnattu opas

Diakonissalaitos on tehnyt yhteistyötä siirtolaistaustaisten romanien kanssa siitä asti, kun heitä alkoi saapua Suomeen Romanian ja Bulgarian EU-jäsenyyden myötä vuonna 2007. Tavoitteena on ollut heidän elinolosuhteidensa ymmärtäminen sekä perusoikeuksien ja osallisuuden edistäminen. Tärkeää on ollut myös lähtömaiden tilanteeseen vaikuttaminen sekä tiivis yhteistyö kumppanijärjestöjen kanssa lukuisissa Itä-Euroopan maissa. Työhön on liittynyt myös vuorovaikutus journalistien kanssa, mistä syntyi idea tähän oppaaseen.

Toivomme, että tämä opas voi rohkaista toimittajia löytämään uusia näkökulmia siihen, kuinka siirtolaistaustaisista romaneista ja heidän elämästään voisi kertoa monipuolisesti ja syvällisesti. Journalismilla on mahdollisuus paitsi kuvata todellisuutta, myös edistää yhdenvertaisuutta, lisätä ymmärrystä ja tukea yhteiskunnallista kehitystä. Hyvä journalismi voi muuttaa maailmaa.

Opas journalisteille: Kuinka kertoa siirtolaistaustaisista romaneista?

Suomalainen media on siirtolaisromaneista kirjoittaessaan keskittynyt pitkälti siihen, mitä tapahtuu Suomen rajojen sisäpuolella. Itäeurooppalaisten romanien todellisuutta ei kuitenkaan ole mielekästä käsitellä yhden valtion sisäisenä kysymyksenä, sillä heidän elämänsä on yleensä pirstaloitunut eri maihin. Myös itäeurooppalaisten valtioiden viranomaispäätökset ja kansallinen romanipolitiikka heijastuvat Suomeen.

EU onkin uusimmassa romanistrategiassaan korostanut sitä, että romanien oikeudet tulee ymmärtää kansallisvaltioiden rajat ylittävästä näkökulmasta. Yksilön kohdalla tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että perhe ja tukiverkosto ovat Romaniassa tai Bulgariassa (tai muissa maissa, kuten Ukrainassa tai Virossa), mutta ainoat toimeentulomahdollisuudet sekä rajallinen pääsy terveyspalveluihin Suomessa.

Esimerkiksi korona-aikana suomalaismedia ei valitettavasti onnistunut antamaan kattavaa kuvaa romanivähemmistöjen hälyttävästi heikentyneestä tilanteesta Itä-Euroopassa; eristämisestä, rasistisesta väkivallasta, toimeentulon menettämisestä, saniteettiolosuhteiden puutteista ja poliisiväkivallasta. Tämä syrjinnän  todellisuus heijastui myös Suomeen, ja vain harvat mediat huomioivat sen. Maailmalta löytyy useita esimerkkejä aihepiirin journalistisesta käsittelystä globaalissa kriisitilanteessa.

Huomioi

  • Auta lukijaa ymmärtämään, mitä yhteiskunnallisia kehityskulkuja siirtolaisromanien elämäntodellisuuteen liittyy.
  • Jos kerrot siirtolaisromanien lukumäärästä Suomessa (tai esimerkiksi saapumisista tai lähdöistä), kerro myös syistä ja seurauksista, jotka liikkumiseen vaikuttavat.

Etnisistä vähemmistöistä puhuttaessa etnisyyteen viittaaminen on ajoittain tarpeenmukaista, käsiteltäessä esimerkiksi romanien yhdenvertaisuutta tai erityiskysymyksiä. Siirtolaistaustaisten romanien kohdalla etnisyys mainitaan kuitenkin poikkeuksellisen usein, ja varsin vähäisin perustein: tieto romaniudesta ei liity jutun aihepiiriin eikä tuo mainittavaa lisää uutisen kokonaisuuteen. Toisinaan jutuista herää myös kysymys, kuinka journalisti on voinut olla tietoinen kuvassa tai jutussa käsitellyn ihmisen etnisestä taustasta.

Etnisyyden mainitseminen erityisesti yksittäisten negatiivisten tapahtumien yhteydessä on myös omiaan leimaamaan tai jopa demonisoimaan tiettyjä yhteisöjä yksilöiden toiminnan perusteella: se vahvistaa stereotypioita ja ennakkoluuloja usein jopa “positiivisen” käsittelytavan yhteydessä. Mikäli etnisyyteen viittaavan sanan käyttö on perusteltua, vaihtoehtoja voivat olla esimerkiksi ”itäeurooppalainen / Itä-Euroopan romani”, “siirtolaistaustainen romani”, “romanisiirtolainen” tai “maahanmuuttajaromani” – olkoonkin, että kaikissa mainituissa ilmaisuissa on yleistämiseen liittyviä ongelmia. Esimerkiksi tässä oppaassa esiintyvän siirtolais-etuliitteen käyttäminen ei ole tarkoituksenmukaista silloin, kun maasta toiseen siirtymistä ei erityisesti tarvitse korostaa.

Myös melko usein käytetty “liikkuva väestö” -sanapari on romaniväestön kohdalla varsin ongelmallinen, koska se liittää heihin stereotyyppisen mielikuvan jatkuvasta liikkeellä olosta; ja vaikka sanapari voi viitata myös monipaikkaiseen elämäntilanteeseen, sen historialliset kaiut ja yksinkertaistava sävy peittävät alleen romanien monimuotoiset elämäntilanteet.

Käsitteistön on myös hyvä muovautua yhteiskunnallisen kehityksen myötä: monet romanisiirtolaiset ovat tätä nykyä elämänmuutosten myötä “maahanmuuttajia”, “helsinkiläisiä/pietarsaarelaisia”, tai esimerkiksi erilaisissa työtehtävissä.

Huomioi

  • Mainitse uutisessa mukana olevien ihmisten etninen tausta vain, mikäli se on perusteltua ja aiheen ymmärtämisen kannalta välttämätöntä.
  • Huomiota kannattaa kiinnittää myös etnisyyteen viittaavan sanan sijaintiin: onko se otsikossa tai valokuvan yhteydessä, verkkolehden suurimmassa jutussa, artikkelin alussa vai lopussa, sanomalehden etusivulla vai sisäosassa?

Itä-Euroopasta saapuvia romaneja on suomalaisessa mediassa kutsuttu varsin usein, kritiikittä “kerjäläisiksi” – riippumatta siitä, mitä he tekevät. Kerjäämisessä ei toki ole mitään väärää: se on viimesijaisimpia toimeentulon ja selviytymisen muotoja. “Romanikerjäläinen”-ilmaisulla viitataan mediassa kuitenkin itäeurooppalaisiin romaneihin vahvasti yleistäen, ja heistä saatetaan käyttää kerjäläinen-sanaa, oli heidän toimeentulonsa tai työnsä mikä tahansa. Niin lehtikaupasta toimeentulonsa saavia kuin siivoojana työskenteleviä ihmisiä voidaan mediassa kutsua “kerjäläisiksi”, samoin jopa huumekauppiaita.

Suomalaisessa mediassa kerjäämisestä onkin tullut verbin sijasta identiteetti, josta on vaikea päästä eroon, ja joka tiuhaan käytettynä etuliitteenä on varsin rodullistava sekä usein leimaava ja halventava. Kerjääminen ei viittaa etnisyyteen tai kulttuuriin, vaan se on toimeentulon muoto ja elämäntilanne.  “Kerjäläisen” sijaan onkin parempi käyttää ilmaisua “kerjäävä ihminen”, jos tällaisen käsitteen käyttö on välttämätöntä ja tarpeenmukaista. Sitäkin kannattaa kuitenkin harkita tarkkaan: riskinä on siirtolaistaustaisten romanien elämäntilanteen moninaisuuden hämärtäminen. Merkittävä osa heistä ei ole milloinkaan kerjännyt. Osa on palkkatyössä, joillakin on kuntalaisen status tai lapsia, jotka käyvät koulua Suomessa. ”Kerjääviä romaneja” koskeviin kuvauksiin liittyvät stereotypiat voivatkin olla hyvin ongelmallisia ja yleistäviä.

Huomioi

  • Sana “romanikerjäläinen” on hyvin ongelmallinen. Myös kerjäävään henkilöön viittaaminen tai kerjääminen verbinä sopivat juttuun vain silloin, kun kyse on konkreettisesti rahan keräämisestä/pyytämisestä.
  • Mikäli et käsittele uutisessa nimenomaan kerjääviä ihmisiä, vaan esimerkiksi siirtolaisromaneja, puhu “siirtolaisromaneista”/ “itäeurooppalaisista romaneista” tms. Valitse sana kontekstin ja jutun aihepiirin mukaisesti.

Suomeen saapuvat siirtolaisromanit eivät ole yksi yksittäinen ryhmä, ja myös romanius on moninaista ja moniulotteista. Yhteisöt, kulttuurit, suvut, sosioekonomia, kielivariantit, elinkeinot, tavat ja yksilölliset elämänvalinnat sekä eri maiden romanipoliittiset ratkaisut vaihtelevat. Tästä huolimatta romaneista kerrotaan usein varsin yhdenmukaisesti ja stereotyyppisesti, mikä yksinkertaistaa todellisuutta. Romaniyhteisöissä on myös omat vähemmistönsä, kuten missä tahansa ihmisyhteisössä: esimerkiksi vammaiset henkilöt, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ja erilaisia uskonnollisia vakaumuksia tunnustavat ihmiset.

Intersektionaalisuuden ymmärtäminen on tärkeää myös romaniyhteisöjen kohdalla. Parhaiten se näkyy monipuolisina romaniutta käsittelevinä media-aineistoina, haastatteluvalinnoissa ja erityiskysymysten käsittelyssä. Ammattitaitoinen journalismi rakentaa aktiivisesti monipuolista kuvaa romaneista; se nostaa esiin moninaisia tarinoita, arkea, romanien omaa asiantuntijuutta, työtä, osaamista, yhteisöjen sisäistä solidaarisuutta ja elämänkokemuksia. Monimuotoinen representaatio huomioi sen, kuinka monilla tavoilla romanit ovat osa yhteiskuntaa.

Stereotyypittelevässä journalismissa sen sijaan yksilö nähdään joko koko moninaisen yhteisön edustajana tai poikkeuksena säännöstä. Usein yhdellä sanalla, adjektiivilla tai ilmiöllä saatetaan kuvata suurta määrää erilaisia ihmisiä. Rinnakkain voi esiintyä kliseisiä ja negatiivisia stereotypioita (yhteydet rikollisuuteen, konfliktit, uhat, ihmiskauppa), romantisointia (eksoottisena esitetyt kulttuuriset elementit) ja sensaationhakuista sekä dramatisoivaa kieltä.

Negatiivisten stereotypioiden painottuessa representaatio vinoutuu, ja positiivisten asioiden esittäminen alkaa vaatia myös toimittajalta enemmän oivaltamista ja toisin ajattelemista. On myös tärkeää, ettei jotakuta ihmistä esitetä jonkin negatiivisen uutisen “kiintiöhahmona” esimerkiksi kainalojutussa. Rasistinen ja syrjivä ajattelu on tärkeää asemoida kontekstiinsa: tiedotusvälineiden vastuulla on osoittaa, milloin kyse on yksilön (mahdollisesti syrjivästä) mielipiteestä ja mitä esimerkiksi yhdenvertaisuus puolestaan edellyttää. Myöskään viihdettä tai huumoria ei ole sopivaa käyttää oikeutuksena loukkaamiseen tai herjaamiseen.

Huomioi

  • Älä sorru sensaatiohakuisuuteen, kun kerrot haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä.
  • Varo yleistämästä yksittäistapauksia koko etnistä ryhmää koskevaksi ilmiöksi.
  • Pyri kuvaamaan romaniyhteisöjen elämää laaja-alaisesti: tuo esille positiivisia asioita, moninaisuutta sekä esimerkiksi inspiroivaa samaistumispintaa romaninuorille.

On tärkeää, että media-aineistojen kuluttajille välittyy se kokonaisuus, johon romanien tilanne sijoittuu – kuinka erilaisia todellisuuksia Euroopassa eletään, mutta kuinka samanlaisia esimerkiksi syrjinnän rakenteet eri puolilla ovat. 2020-luvulla esiintyviä haasteita, voimavaroja ja ongelmia taustoittaa vuosisatojen eurooppalainen romanihistoria valtaväestön etuoikeuksien puristuksissa.

Syrjinnän historia ja nykypäivä onkin myös valkoisuuden historiaa, valkoista vallankäyttöä ja esimerkiksi syviä ennakkoluuloja. “Romaniongelma”-käsitteen käyttö onkin itsessään ongelma – journalistisesta näkökulmasta se tarkoittaa sitä, että enemmistön rooli jää usein käsittelemättä, ja vähemmistö näyttäytyy ongelmana. Siirtolaistaustaisten romanien elämässä on kyse yksittäisiä ihmisiä tai heidän liikkumistaan laaja-alaisemmasta ihmisoikeuskysymyksestä.

Rasismin eurooppalaisten ilmenemismuotojen joukossa romanivastaisuudella ja -vihalla on oma, erityinen roolinsa. Näin ollen valkoisella valtaväestöllä on toimijuus ja vastuuta: romaniuden paikka rakentuu suhteessa valkoisiin etuoikeuksiin. Samalla on tärkeää muistaa myös Suomen romanien merkitys ja rooli suomalaisessa yhteiskunnassa, heidän arvokas historiansa sekä suhde muiden maiden romanivähemmistöihin.

Huomioi

  • Vältä samaistamasta romanikulttuureja yksinomaan marginalisointiin ja syrjintään: tuo esille myös valkoisuuden suhde kyseisiin ongelmiin.
  • Voisitko esimerkiksi kainalojutussa nivoa yksittäisen ilmiön sen taustasyihin ja kehityskulkuihin?

Kuka mediassa saa puhua siirtolaistaustaisten romanien elämästä? Valtaosassa artikkeleista heistä puhuu joku muu kuin he itse, ja lähes aina ei-romani. Kyseessä on myös yleisempi romanipolitiikan sekä romanioikeuksista keskustelun haaste: ketkä saavat tehdä päätöksiä, ketä kuullaan? Tämä heijastaa romanien kokemaa vaientamisen historiaa: heidän tarinansa sisältyy esimerkiksi holokaustin tai orjuuden kertomuksiin hyvin harvoin, niin opetussuunnitelmissa kuin mediateksteissäkin. Toisinaan tämä on näkynyt suomalaisessa mediassa jopa siirtolaisromaneihin liittyneinä, hallitsemattomia luonnonilmiöitä kuvaavina verbeinä tai sanavalintoina.

Medialla on merkittävä valta, kun se valitsee, ketkä ovat romaniasioiden asiantuntijoita tai kenen näkökulmasta päätösten seurauksia tarkastellaan. Romaniyhteisöjen keskuudesta löytyy ihmisoikeusaktivisteja, poliittisia vaikuttajia, asiantuntijoita sekä kokemusasiantuntijoita haastateltaviksi. Viime vuosina siirtolaisromanien ääni suomalaisessa mediassa onkin voimistunut. Silti valitettavan usein ainoa romani, joka jutussa esiintyy, on kuvituskuvassa  näkyvä ihminen, jonka nimeä ei mainita. On myös hyvä huomioida, että mikäli toimittaja käyttää työssään tulkkia, joka on ei-romani, valtaväestön stereotypiat voivat tiedostamattakin värittää käännösprosessia.

Huomioi

  • Kun kerrot romaneista, anna ääni romaneille.
  • Haastattele erilaisia romaneja: aktivisteja, tutkijoita, eri ammattikuntien edustajia ja asiantuntijoita.
  • Kysy itseltäsi, miksi kyseinen haastateltava esiintyy jutussa romaniasioiden asiantuntijana.
  • Voitko seurata kertomaasi tarinaa ja henkilöitä pitkäkestoisemmin?

Journalistisen työn äärellä toimittaja kohtaa myös itsensä: vaikkapa sen, millaista opetusta on saanut romaniyhteisöistä tai niiden historiasta koulussa, tai millaisia ennakkoluuloja kohtaa itsessään ja muissa. Jutun näkökulmiin vaikuttavat toimittajan etäisyys aiheeseen, omat etuoikeudet tai valtasuhteet. Toisaalta myös halu perehtyä, keskittyä etnisistä vähemmistöistä kertomiseen ja mahdollisiin vaihtoehtoisiin näkökulmiin voi ohjata uusiin käsittelytapoihin. Tärkeää on myös toimittajakunnan moninaisuus ja romanien mahdollisuus työllistyä journalismin pariin.

Hektinen mediailmasto ja työn vaatimukset ohjaavat usein nojautumaan vallitseviin paradigmoihin ja toistamaan mediassa ilmeneviä esittämistapoja. Olisikin tärkeää, että etnisistä vähemmistöistä uutisoitaessa aiheeseen olisi mahdollista syventyä ja siten välttää yleistävät toistot. Tärkeää on löytää näkökulmia, joita ei ole vielä kerrottu.

Huomioi

  • Kysy itseltäsi siirtolaisromaneista kirjoittaessasi, mistä kysymyksenasettelu nousi? Kenen näkökulmaa se palvelee? Mitä olet jo päättänyt jutun näkökulmasta ennen kuin tapaat haastateltavan?
  • Miksi haluat kertoa tietyn ihmisen elämästä? Mitä se merkitsee journalismille, yhteiskunnalle, sinulle, hänelle? 

Visuaalinen aineisto on merkittävässä roolissa romaniuden rakentumisessa mediassa: kuvat muodostavat rooleja, positioita, suhteita ja valta-asetelmia. Kuvitusta suunniteltaessa on hyvä pohtia sitä, heijastuuko kuvissa esimerkiksi romanien ja muiden toimijoiden vuorovaikutus tai vuoropuhelu ja kuinka välttää stereotypiat ja stigmatisointi sekä säilyttää realistinen ote.

Joillakin siirtolaisromaneilla on haastattelukokemuksia, joissa kuvauspaikka ei ole liittynyt heihin ja heidän elämäänsä, tai jopa, ettei kuvattu ihminen ole ollut juttuun haastateltu henkilö, vaan vain “kuvamateriaalia”. Tällöin yksittäisen siirtolaisromanin yhdistäminen vaikkapa köyhyyteen tai syrjintään voi jopa voimistaa noita rakenteita. Joskus isoa ja rakenteellista asiaa saattaa yksittäistä ihmistä paremmin esittää kuvituskuva, joka käsittelee esimerkiksi valkoisia etuoikeuksia, rakenteellista rasismia ja syrjinnän moniperusteisuutta.

Huomioi

  • Huomioi, kenen ehdoilla kuva otetaan, ja haluaako ihminen esimerkiksi esitellä yksityistä tilaansa?
  • Mistä kuvakulmasta ihmisiä katsotaan? Entä onko kuvatekstissä henkilöiden nimet?
  • Kiinnitä huomiota esimerkiksi siihen, mihin kuvissa paikallistetaan ihmisiä, joilla ei ole turvallista paikkaa ja joita poistetaan julkisista tiloista systemaattisesti.
  • Eihän kuvassa näkyminen haavoita kohdetta tavoilla, joita hän ei itse voi ennakoida? Kuinka juttu vaikuttaa haastateltavien tulevaisuuteen ja siihen, miten heidät nähdään?

  • Eri tavoin Suomeen integroituneiden ihmisten tarinat, kahden tai kolmen kulttuurin (sekä kielen ja maan) lapset suomalaisissa kouluissa ja yhteiskunnassa, Pietarsaaren ja Keravan kaltaisiin kaupunkeihin asettuneet yhteisöt, työllistyminen, asiantuntijat ja ammatinharjoittajat.
  • Ongelmista ja uhrinäkökulmasta on kerrottu monin tavoin, mutta entä vahvuuksista, luovista elämänvalinnoista, selviytymisestä ja onnistumisista?
  • Romaniyhteisöjen elämänkokemukset taiteen ja luovuuden muodossa
  • Romanifeminismi (linkki johtaa englanninkieliselle sivulle), romaniaktivistit eri puolilla Eurooppaa, antirasistinen liikehdintä
  • Sosiaalisen inkluusion rinnalle yhdenvertaisuuden ja perusoikeuksien näkökulma
  • Juttuaiheita löytyy helposti perehtymällä aktivismiin, politiikkaan ja kysymyksenasetteluihin eri puolilla Eurooppaa (ks. linkit alla)

Lisätietoja, asiatuntijoita ja näkökulmia esimerkiksi seuraavista kanavista

Rohkaisemme tutustumaan myös muihin romanien mediarepresentaatioita käsitteleviin oppaisiin, joita on tuotettu esimerkiksi yhteiseurooppalaisessa NET-KARD -projektissa, Kamira Federation National Associations of Roma Women –yhdistyksen koordinoimassa hankkeessa sekä espanjalaisen ihmisoikeusjärjestö Gitanon toimesta. 

Aikuinen nainen katsoo suoraan kameraan seisten puoliksi avattujen pitsiverhojen välissä, pitäen verhoja käsissään; himmeä lämmin valaistus ja pienet koristevalot luovat kodikkaan tunnelman.
Elena Dima. Kuva: Saara Mansikkamäki / Suomen Kuvalehti.

Elena Dima: “Joskus mietin, kirjoittaako toimittaja asian niin kuin olen sanonut”

Minua on haastateltu kahdeksan vuoden aikana muutaman kerran. En muista medioiden nimiä, mutta osa niistä on koko ollut hyvin isoja ja laajalle levinneitä juttuja. (Myöhemmin käy ilmi, että ainakin Helsingin Sanomat, Helsingin Uutiset ja YLE ovat haastatelleet häntä.) Olen päätynyt juttuihin niin, että olen ollut Hirundossa tai muualla, mistä toimittajat ovat kyselleet haastateltavia. Tai on kysytty vapaaehtoisia. Kaikki eivät halua kertoa elämästään, minä olen suostunut. Mutta jos joku tulisi kadulla kyselemään, en kertoisi. Täytyy olla luotettavia ihmisiä, joiden kautta kohtaaminen tapahtuu. 

Toimittajat ovat hyvin suorapuheisia: suoraan asiaan. Kysymykset tulevat napakasti, ne ovat aina samat kysymykset: mikä on tilanteeni täällä Suomessa, mikä on tilanteeni kotimaassani Romaniassa. He ovat joka kerta kohdanneet minut kauniisti ja hyvin.

Täytyy kuitenkin sanoa, ettei aina ole helppoa toistella samoja asioita, jotka satuttavat minua.

Kuten hyvin henkilökohtaisia asioita lapsistani, joita en ole nähnyt aikoihin ja joiden vuoksi olen täällä. En voi puhua heistä vieraille ihmisille. Joudun sanomaan joskus tulkkina toimivalle, etten pysty näistä asioista puhumaan. Joskus mietin, miksi he kysyvät sellaista; kuin pitäisi puhua ihmisestä, jonka olisi juuri menettänyt. Se on hyvin stressaavaa, eikä siitä jää itselle paljon. 

Kerran minua haastateltiin, kun nukuin hylätyssä, kylmässä talossa ja olin loukannut jalkani. Silloin tuntui turhauttavalta kerrata, miten asiat ovat. Ajattelin silloin, että toimittaja voisi vaikuttaa asioihin enemmän kuin minä. Enhän minä ole siis mikään asiantuntija, vaan ihan tavallinen ihminen – kerron mitä minulle vain tulee mieleen. Olen ymmärtänyt, että nämä toimittajat haluavat haastatella useita erilaisia ihmisiä ja kuulla heidän kokemuksiaan, niin he osaavat sitten paremmin kuvata niitä ihmisille. Minun kokemukseni on, että he ovat halunneet yrittää ymmärtää minua. Eikä minua varsinaisesti ärsytä, että kysymykset ovat aina samoja: samahan se olen minäkin! 

Joskus mietin, aikooko toimittaja kirjoittaa asian niinkuin olen sanonut, vai muotoileeko hän oman tulkintansa asiasta – ja jos oman tulkinnan, kuinka hän voi tietää, vastaako se sitä, mitä olen tarkoittanut, tai miltä minusta tuntuu. En ole koskaan saanut lukea juttuja etukäteen, en tosin ole sitä ymmärtänyt itse kysyäkään. Valmiin jutun olen saanut lukea, jos olen pyytänyt jonkun sen minulle kääntämään. Olisi tietenkin hienoa saada vaikka itselle valokuvia, joita on otettu jutun tekemisen yhteydessä, jos niitä esimerkiksi voisi toimituksessa joku minulle printata.

Minähän olen tottunut olemaan valokuvissa; olen kuin paraskin poseeraaja, tai kuin elokuvissa. Minä vain pyörin ja touhuan, ja muut katsovat minua ja kuvaavat. 

Voiko journalismi muuttaa maailmaa tai tarttua ongelmiin? Varmaankin, mutta minusta se vaatisi toimittajilta pidempiaikaista sitoutumista asioihin, tutkimista, paneutumista. Joskus esimerkiksi minusta on tehty juttu, jossa pienet, oikeastaan aika mitättömät toivonpilkahdukset esitettiin suurina kehityskulkuina: vaikka oikeasti tilanteeni oli seuraavan viikon päästä ihan samanlainen. Kukaan ei palannut kysymään, miten tilanne on kehittynyt, miten kävi, Ja sama varmasti isompien ongelmien suhteen: niiden kanssa pitää jaksaa taistella pitkään. Perehtyä ja kysyä vaikeita kysymyksiä. 

Kerran kun minua haastateltiin, juttu kertoi minusta, mutta kuvassa oli toinen Hirundossa asioiva ihminen. Se tuntui erikoiselta: kuin olisimme samaa porukkaa tai samassa tilanteessa, meidät saa sotkea toisiimme. 

Kerran, kun Helsingin Sanomat teki jutun, mainitsin siinä, ettei minulla ole talvikenkiä. Sen myötä tuli kenkälahjoitus. Eli tämmöisessä pienessä mittakaavassa media voi vaikuttaa yhden naisen kohdalla näin. Mutta kysymykset ovat paljon isompia, eikä niitä voi ratkoa kertomalla pelkkiä surullisia tarinoita. Ja haluan korostaa, että kenkälahjan saaminen tapahtui yhden kerran, enkä ole muuten saanut haastatteluissa olemisesta erityistä etua. Sehän on sellainen asia, mitä monet täällä luulevat: jos joku on ollut lehdessä, hän on verkostoitunut ja rikastuu. Se herättää porukassa kateutta ja juoruja. Ja on kyllä monia, jotka haluaisivat olla uutisissa; jotkut vähän epätoivoisestikin ajattelevat, että se voi avata jotakin ovia. Itse en ole sellaista kuvitellut. 

Oma suhteeni journalismiin on etäinen. En lue mitään medioita enkä seuraa niitä. Katson YouTubesta elokuvia. Ja pääosa ajasta menee tietenkin toimeentulon keräämiseen.

Tekstin on kirjoittanut Diakonissalaitoksen työntekijä Marjaana Toiviainen Elena Diman haastattelun perusteella vuonna 2021 työpajaan, jossa käsiteltiin Itä-Euroopan romaneita kuvaavia mediarepresentaatioita.

Lisätietoa

Noora Kettunen

Journalisti, hallituksen jäsen

Sopiva Ry

noora@noorakettunen.com

Ajankohtaista romanityöstämme

Kaikki uutiset